Joulutunnelmaa mökillä

Joulun perinteeksi minulla on muodostunut savusaunan lämmittäminen. Edellisestä kerrasta on tosin pari vuotta, mutta tänä jouluna pidin huolta sen toteutumisesta. Jo ihan sen takia, että tämä saattaa olla isäni viimeinen joulu. Hän on heikossa kunnossa vakavan sairauden takia, vaikka prognoosi enteileekin käännettä parempaan. Siitä huolimatta hän vaikuttaa hauraalta ja jollain tapaa lannistuneelta. Hänellä on kipuja.

Niinpä tein tämän isälleni. Pidin huolta siitä, että heidän ei tarvinnut huolehtia mistään. No se on mahdotonta, vanhemmat kantavat huolta aina jostain lastensa tekemisistä. Nytkin sen huomasi. Vaikka huomautin asiasta, niin en ollut siitä moksiskaan tällä kertaa. He saavat olla vanhempiani juuri sellaisina kuin ovat.

Heräsin hieman vaille viisi ja lähdin ajamaan mökille varttia yli. Kun sain mökin lämpöiseksi ja pari pesällistä leppää poltettua savusaunan uunissa, niin aamu alkoi sarastaa. Yllä olevan kuvan nappasin kun aamu oli ehtinyt kunnolla sarastaa. Nautin suunnattomasti sinisestä hetkestä, sillä sellaisen tämä joulu tarjosi minulle.

Minulta ei puutu tänään mitään muuta kuin rakkaani. Ihanaiseni. Hän viettää toisaalla joulua lastensa kanssa, minä täällä. Lähetin radion kautta jouluterveiset hänelle, ja hän kuuli ne. Hän vastasi välittömästi toiveeseeni, jonka olin liittänyt tervehdykseen. Hauskaa kyllä, mutta hänen äitinsä kuuli sen myös ja tunnisti kenelle terveiset luettiin radiossa. Heidän sydämensä läikähti, sain kuulla. Siis molempien.

Aion nauttia olostani tänään, kun tulee saunanlämmittäjän aika nousta lauteille. En voi kuitenkaan hillitä mieltäni, joka vaeltaa vääjäämättä rakkaani luokse. Rakkaani, rakastettuni, muruni luokse.