Kaiken vaivan arvoista
Tänä varhaisena sunnuntaiaamuna minä join kahvia seisten ihanaiseni sängyn vierellä. Minä pitelin kahvimukia toisessa kädessä ja toisen käden sormilla sivelin hänen alastonta vartaloa, kuljettaen kättäni hänen selällään, pakaroilla ja reisillä. Kuulin kuinka hän hymisi ja sanoi: ”Siitä on todella pitkä aika, kun selkääni on viimeksi sivelty.” Jatkoin ja join kuppini tyhjäksi. Sen tyhjennyttyä kävin hakemassa lisää kahvia keittiöstä, palasin ja jatkoin sivelemistä. Minulla ei ollut kiire mihinkään.
Lauantaina heräsin aamuviideltä. Lastasin autoon lumilapion, kolan ja reppuni, johon olin pakannut peseytymisvälineet, pyyhkeen ja kylpytakin. Kuudelta starttasin auton ja lähdin ajamaan muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle mökille, missä ensimmäisenä lapioin parinkymmenen metrin matkalta urat lumihankeen, jotta pääsin mökin pihamaalla sijaitsevalle savusaunalle. Sytytin tulet savusaunan uuniin ja jatkoin lumenluontia. Puolessa tunnissa syntyi polku puuliiterille, josta kannoin lisää puita savusaunalle ja puita mökkiin.
Lauantain aamu, aamu- ja iltapäivä menivät valmistellessa saunaa ja mökkiä käyttökuntoon. Kun kello löi kaksi, suuntasin reilu puolen tunnin ajomatkan päähän Jyväskylään hakeakseni ihanaiseni. Tämä olisi ensimmäinen kerta, kun hän tapaisi jo ikääntyneet vanhempani ja koirani, joka on jo jonkin aikaa haistellut ihanaisestani jääneitä tuoksuja vaatteiltani ja keholtani.
Kasvot myrskylyhdyn valossa
Lauantaina alkuillasta katselin, kuinka ihanaiseni istui savusaunan lauteilla. Myrskylyhty loi sen verran valoa saunaan, että näin hänen hymyilevät kasvonsa. Olin uurastanut päivän, jotta pääsisin näkemään tuon hymyn. Se oli kaiken sen vaivan arvoista. Eikä se enää tuntunut vaivalta, se työ, kun sitten näin sen hymyn. Kyllä kannatti herätä aikaisin ja rasittaa selkäänsä tänään, minä ajattelin. Saunottuamme ajoimme hänen luokseen, piittaamatta huonosta ajokelistä.
Viime yö oli ensimmäinen kerta, kun sain käydä nukkumaan rakastamani naisen viereen ja herätä hänen vierestään aamulla. Se tuntui taivaallisen hyvältä. Heräsin hieman ennen häntä ja katselin häntä hämärässä, katselin hänen nukkuvia kasvojaan. Siinä hän nukkuu, levollisena ja rauhallisena. Hän heräsi, kun nousin sängystä mennäkseni vessaan. Ja kun näin itseni vessan peilistä, niin sytyin hymyilemään. Minua alkoi naurattamaan, niin hyvä olo minulla tuona varhaisena aamun hetkenä oli ja nautin siitä täysin rinnoin.
Aamupäiväksi suuntasin teatterille harjoituksiin ja kun palasin, teimme yhdessä pizzaa. Harjoituksissa ollessani ihanaiseni oli käynyt kaupassa ja ostanut tarvikkeet, jotka olimme valinneet jo alkuviikosta. Siitä tuli aivan mielettömän hyvää, ensimmäinen suupala oli mieletön kokemus. Hänen valmistamansa pizzapohja onnistui täydellisesti. Syötyämme laitoin pizzapellin takaisin uuniin, jotta se pysyisi lämpimänä hänen lastensa paluuseen saakka.
Kaipuu, joka ei lakkaa
Lapset tulivat aikanaan illalla. Nuori daami esitteli minulle tekemiään manga-tyylisiä piirroksia, jotka olivat erittäin taidokkaita. Olimme keittiössä ja keskustelimme, lapsilla oli viikon ajalta jo kertynyt asiaa äidilleen. Istuuduimme pöytään ihanaiseni kanssa, kun hän oli keittänyt meille kupilliset cappuccinoa. Joimme kahvia ja katselimme kuinka lapset leikkivät keskenään, mikä huvitti meitä molempia. Tuon kaiken keskellä oli vaikeaa todeta kellon olevan niin paljon, että joutuisin lähtemään.
Tätä kirjoittaessani ikävöin valtavasti rakkaani luo. Tämä kulunut viikonloppu oli mieletön kokemus, mitä on vaikea toisintaa kirjoitettuna. Se kun on mielessäni kuin filminauhana, josta on vaikea nostaa esille vain yksittäisiä asioita. Koko viikonlopun kuvaaminen vaatisi paljon enemmän sanoja ja toisaalta on joitain yksityiskohtia, joita en tahdo kuvailla lainkaan. Kuten se miten rakastelin naistani. Tuollaiset kokemukset muistoineen kuuluvat vain minulle ja ihanaiselleni.