Kun elämä tuli Kuustosen iholle
Mikko Kuustosen itsensä kirjoittama ja äänikirjaksi lukema Omaelämäkerta (Johnny Kniga) on kuulunut Sennheiser-kuulokkeistani jo viikon ajan automatkoillani. Olen päässyt kuudenteen lukuun, jossa Mikko alkaa käymään läpi eronsa jälkeistä ajanjaksoa. Kirja saa minulta jo tässä vaiheessa vahvan lukusuosituksen, erityisesti äänikirjan muodossa. Mikon lukemana tekstistä nousee esille vivahteita, joita ei itse lukemalla välttämättä huomaisi. Vivahteita, joista huomaa tämän lauluntekijän ja taiteilijan kokeman merkityksellisyyden käsiteltävään aiheeseen.
Kirja on tekstillisesti eräänlainen elämänkerran ja muistelman sekoitus, jonka lisäksi äänikirjasta löytyy Kuustosen luomaa musiikkia. Tämä ratkaisu on mielestäni erittäin onnistunut ja tekee kirjasta hänen itsensä kuuloisen myös muutenkin kuin hänen itsensä lukemana.
Kirjaa kuunneltuani minulle on piirtynyt mielikuva äärimmäisen empatiakykyisestä miehestä, joka on tarkkaillut ympäristöään ja ympäröiviä ihmisiä hyvin tarkkaan koko elämänsä ajan. Empatiakykyinen, mutta silti itsensä tapahtumista jollain tavalla etäännyttänyt kyetäkseen tekemään havaintoja tulematta liiaksi osaksi kokemiaan tapahtumia. Tämä käy ilmi siitä, miten hän käy kirjassa läpi eroaan. Aiemmissa kappaleissa hän muistelee kohtaamisiaan ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet aivan yhtä vaikeita asioita elämässään (ellei vaikeampiakin), heitä samalla hyvin ymmärtäen. Silti ero sen tuomine muutoksineen on ollut se kenties pysäyttävin kokemus. Siltä kun ei ole voinut piiloutua laulujen tai pohdintojen taakse. Se on ollut elämää, joka on ollut pakko elää itse lävitse.
Lukematon määrä kohtaamisia
Kuustonen kertoo kirjassaan valtavan paljon musiikista, mutta rivien välistä voi lukea, ettei hän leimaa itseään muusikoksi. Muusikon rooli on ollut se, jolla hän on pääosin tuonut leipää perheensä ja itsensä pöytään. Sen huomaa siitä, miten paljon hän arvostaa muita tapaamiansa ja tuntemiansa ihmisiä, jotka ovat puhdasverisiä muusikoita. Siis ihmisiä, jotka tunnetaan vain musiikin kautta ja jotka eivät ole pyrkineet tuolle tielle ryhdyttyään tekemään mitään muuta.
Tämä kirjan synty on varmasti sattuman kauppaa. Luulen, että ilman eroa tai jos se olisi tapahtunut jo paljon aiemmin, tätä kirjaa ei olisi välttämättä syntynyt. Tuollaisen minää repivän kokemuksen myötä hän on kenties päätynyt takaisin kohtaamisiin lukemattomien ihmisten kanssa ja huomannut, että elämä ei ole lopulta mikään läpijuoksu. Tuollainen kokemus saa pysähtymään ja huomaamaan, että niissä elämän varrella tehdyissä pohdinnoissa on jotain perääkin. Että ”nyt se elämä vain sattui toteutumaan omalla kohdalla.”
Mikko pohtii eräässä vaiheessa sitä, ettei oikein ymmärrä miten ihmiset soveltavat hänen laulujaan omassa elämässään. Sitä, että ihmiset kuulevat hänen laulujensa sanoissa omaa elettyä elämäänsä. Olisikin mielenkiintoista kuulla, jos Mikko istutettaisiin samaan pöytään esimerkiksi Apulanta-yhtyeen Toni Wirtasen kanssa ja nämä alkaisivat keskustelemaan juuri tästä aiheesta. Toisaalta mistä sitä tietää, jos tällainen olisikin jo tapahtunut. Minulle on jäänyt kirjasta sellainen mielikuva, että Kuustonen heittäytyy mielellään keskusteluihin tapaamiensa ihmisten kanssa.
Laulut alkavat elämään kuulijassa
Laulujen sanat muodostavat kertomuksia, joissa on aina merkittävä määrä tulkinnanvaraa. Ne eivät selitä puhki itseään, vaan antavat tilaa mielikuvitukselle. Niinpä eletyn elämän jälkeen laulujen sanat muovautuvat kuultuina ja teininä kuultu kappale merkitsee keski-iän kynnyksellä jotain aivan muuta. Minä itse reflektoin elämääni monien eri laulujen kautta ja saatan kokea, että laulun sanoittaja ymmärtäisi minkälaista elämää olen kokenut. Enemmän väärässä en voisikaan olla.
Toisaalta Mikko Kuustonen saattaisi ymmärtää. Hänellä on ilmeisesti sellaiset istumalihakset ja hermoja kuuntelemiseen, vivahteiden poimimiseen. Tuollainen kyky on erittäin tärkeää, jotta pystyisi poimimaan ympäriltään aiheet omaan musiikkiinsa ja tekemään toisten eletystä elämästä omat versionsa. Sillä sitähän musiikki on: Hybridi, joka yhdistää oman näkemyksen toisten eletystä elämästä. Pelkästään omasta elämästä tehdyt ja steriilit laulut eivät useinkaan innosta ketään. Lauluissa pitää olla haluamisen kohteita ja elämässä vastaantulevaa tragediaa eri tasoilla, harva jaksaisi kuunnella minä-keskeistä paatosta. Paatos sanana muuten on tässä Mikon elämänkerrassa usein kuultu sana. Sitä hän käyttää usein omista lauluistaan, jotka ovat syntyneet uran alkuvaiheilla.
Tämän kirjan myötä minulle on syntynyt odottava olo hänen tulevaa tuotantoaan kohtaan. Oli se sitten musiikkia tai sitten jotain muuta. Saattaisipa sellainenkin iskeä, jossa Mikko lähtee Madventures-tapaan kiertämään maailmaa ja lähestyy kohtaamiaan asioita oman elämänsä kautta. Ja onhan hän maailmaa ennen kiertänyt, nimittäin YK:n hyväntahdon lähettiläänä.
Linkki Helsingin Sanomien arvosteluun.
Kuustosen omat sivut.