Onko pakko olla niin mies?
Edessäni seisoo reilu kolmekymmentä maastopukuihin ja yhtenäiseen taisteluvarustukseen pukeutunutta miestä. Tarkastan silmämääräisesti heidän varustuksensa, johon olen tyytyväinen ja huudan jykevällä äänellä: ”Kurssi, asento! Lepo. Tänään minä ja muut kouluttajat opetamme teille toiminnan asutuskeskuksessa. Olkaa tarkkana ja oppikaa paljon, sillä se saattaa pelastaa tosipaikassa henkenne.” Mikään ei voisi olla niin miehistä, kuin opettaa toisia miehiä surmatöihin rauhan aikana.
Edessäni seisoo reilu kolmekymppinen romanimies ja tivaa minulta juuri tietooni tullutta sijoituspaikkaani. Olen vankilasellini ovella ja tuijotan häntä ilmeettä: ”Sitä minä en sinulle kerro, enkä kerro kenellekään muulle.” Näen kuinka romanimiehen taakse kokoontuu osastopäätymme muita vankeja seuraamaan tilannetta. ”Vaikka mitä tekisit, niin minä en kerro”, minä jatkan. Näen romanimiehen olemuksen lyyhistyvän, mutta hänen silmissään leiskuu raivo. Hän haluaisi tappaa minut siihen paikkaan, sillä uskallan uhmata häntä. Mikään ei voisi olla niin miehistä, kuin seistä selkä suorana ja järkähtämättä konnajoukon edessä.
Kieroutunut mieskuva ja sen seuraukset
Edellä kuvailemani tilanteet ovat tosia ja ne ovat oikeasti tapahtuneet. Ja molemmissa tilanteissa minulla on ollut lähes paskat housussa! Ensimmäisessä tilanteessa minua jännitti johtovastuu ja se, että tekisinkö kouluttaessani jotain suuria munauksia. Jälkimmäisessä tilanteessa jännitin sitä, että selviäisinkö vankilaosastolta täysissä ruumiini voimissa varsinaiseen sijoituspaikkaani. Selvisin, sillä osaston elinkautismiehet pitivät siitä huolen.
Vielä tänäkin päivänä meidän miesten elämää hankaloittaa niin sanottu miesihanne. Se on hyvin pitkälle hajanainen kokoelma ideologioita ja stereotyyppisiä olettamuksia siitä millainen miehen pitäisi ehkä olla. Suomessa siihen on suuresti vaikuttanut talvi- ja jatkosota, ehkäpä haitallisimmilta osin. Miesten sotaperintöä on se, että tunteista ei puhuta. Se käyttäytymismalli nimittäin opitaan täysin kotona ja tuo perintö on seurannut isältä (usein myös äidiltä) pojalle jo muutaman sukupolven ajan. Poikien poraamista ilkutaan vielä tänäkin päivänä ja pidetään heikkouden osoituksena, vaikka tutkimustuloksetkin kertovat aivan täysin toista. Ihminen puristuu henkisen taakan alle, jos ei ole mitään turvallista paineventtiiliä olemassa.
Tämän päivän rap-eetoksessa toistuu kuva kovasta jätkästä, joka vetää pataan oman oikeudenmukaisuutensa nimissä ja teilaa kylmäksi moraalisesti arveluttavat luuserit. Todellisuudessa tällaiset tyypit ovat henkisesti niin hauraita, etteivät kykene käsittelemään omia tunteitaan ja negatiivisa kokemuksiaan. Eräs ihan oikea gangsteri vankilassa sanoi, että ”true crime kirjallisuus on paskaa.” Se saa hauraat nuoret ihannoimaan jotain, joka saa heidät rikkomaan itsensä vielä lisää. Toki seassa on niitäkin, jotka haluavat jakaa kokemuksensa opetuksellisessa mielessä ja näyttää, ettei rikollisuudessa ole elämänuraa tarjolla ja lusiminen on täysin hukkaan heitettyä aikaa.
Nykypäivän miehinen mies
Lapsena katselin ihannoiden serkkuani kädenvääntökilpailuissa ja näin hänessä väkivahvan miehen. Viime viikolla katselin ihannoiden erästä miestä perhepuiston leikkikentällä kahden lapsensa kanssa. Tämä on aika tyypillinen kattaus, sillä saanhan osakseni ihannointia kumppanini pojilta. Vanhempi heistä ihmetteli taannoin, että ”miten sä jaksat nostaa ton mun pyörän yhdellä kädellä?” Selitin hänelle välittömästi kuinka voima kasvaa kehityksen myötä ja sanoin, että hänkin tulee aikanaan nostamaan vastaavanlaisen taakan yhdellä kädellä. Se olikin helppo selittää, mutta vaikeampaa on yrittää opettaa omalla esimerkillä muut vahvuuden lajit. Kuten esimerkiksi tunteidensäätelyn tunteiden piilottamisen sijasta ja vastuunkantamisen merkityksen.
Näin miehenä olen aivan liian lähellä käsitelläkseni miehuutta objektiivisesti, joten olen joutunut usein tukeutumaan vastakkaisen sukupuolen apuun määritelläkseni kehityskohteitani miehenä. Ja rautalangasta minulle on väännetty seuraavat miehisyyden peruspilarit:
Itsestään huolta pitävä. Tämä ei suinkaan tarkoita paksua lompakkoa, vakaata tuloa, nippua tutkintopapereita tai kykyä säädellä omaa alkoholinkäyttöään. Itsestään huolta pitävä aikuinen mies kantaa huolta omista perustarpeistaan. Niin fyysisistä, kuin henkisistä. Piste. Tämä nimittäin luo perustan seuraavalle pilarille, mikä on…
Turvallisuutta ympärilleen luova. Tämä ei todellakaan tarkoita väkivahvaa miestä, joka pätkii pahiksia menemään ja elää vigilanten elämää, kuin Batman konsanaan. Mies luo turvallisuutta ympärilleen ennakoimalla uhkia, jotta ne voitaisiin välttää täysin. Turvallisuutta ympärilleen luova mies on myös itse turvallinen lähestyttävä, eikä lähelle tulijan tarvitse pelätä fyysistä ja/tai henkistä väkivaltaa.
Niinpä tämän päivän miehinen mies menee vaikka terapiaan, jos hänellä on tunteiden säätelyyn liittyviä haasteita tai menneisyyden tapahtumia, jotka vaikuttavat kielteisesti tässä hetkessä. Mies ei hermostu sentin päässä huutavalle lapselle, vaan säilyttää tyyneytensä. Tunnekuohun mentyä ohitse mies lohduttaa lasta osoittamalla, että lapsen tunteet ovat valideja ja lasta on kuultu. Samalla hän tietenkin huomauttaa, että huutamisen sijaan puhuminen on paljon tehokkaampi keino tulla kuulluksi. Miehinen mies näkee toisessa miehessä ruutitynnyrin ja siirtyy tarvittaessa kadun toiselle puolelle. Jos ruutitynnyri sattuu olemaan lähipiiriin kuuluva kaveri, niin mies tarjoutuu kuuntelemaan murheet ja huolet, rohkaisten ongelmien kohtaamiseen niiden välttelyn sijaan.
Vaihtoehto tälle kaikelle
Miehen roolista, toksisista poikien kasvatusmenetelmistä ja oletettuun sukupuoleen liittyvistä ongelmakohdista on kirjoitettu iät ja ajat. Aina tulee joku, joka väittää uudistavansa tätä keskustelua tuomalla mukaan oman ad hoc -ratkaisunsa ilmeneviin miehuuden haasteisiin. Mutta kukaan ei näytä huomanneen, että miehuudesta keskustelemisen sijaan voisimme keskustella seuraavasta: Ihmisyys. Sen myötä pääsemme kiinni inhimillisyydestä, mikä liittyy tiiviisti virheiden tekemiseen. Katsokaas, kun aika moni itseään kovasti miehisenä miehenä pitävä kammoaa virheiden tekemistä ja suorastaan kääntää selkänsä omille virheilleen. Vankilat ovat täynnä syyttömiä miehiä, jotka ovat päätyneet järjestelmän uhriksi. HAH!
Ihmisyydestä keskusteleminen avaisi suunnattomasti mahdollisuuksia, sillä miehen saappaiden täyttämisen sijaan voisi pohtia omaa kokonaisvaltaista roolia ihmisenä ja pyrkiä sitä kohden, mukailematta kenenkään toisen näkemyksiä tai olemassa olevaa niin sanottua miehen muottia.
Minä, näin esimerkkinä vain, puhun nykyisin mielelläni aikuisen roolista, vanhemman roolista ja johtajan roolista. En myöskään puhu miesten tai poikien tarpeista, sillä ne tarpeet ovat lähes täsmälleen sanasta sanaan samat kuin tytöillä. Missään nimessä en häivytä tällä tavoin sukupuolta, sillä puheeni eivät deletoi haarojen välissä olevaa sukupuolielintä eikä poista naiselta rintoja. Ainoa mitä häivytän, ovat iänikuisen vanhat stereotypiat sukupuoleen liittyvistä käyttäytymismalleista.
Tänä päivänä ei ole pakko olla niin mies. Se on minun mielestäni itse asiassa aika turhaa ja suoranaista ajanhukkaa, jolloin aikaa kuluu eräänlaisen satuhahmon tavoitteluun ja siitä debatointiin. He, jotka haluavat keskustella tästä aiheesta, saavat tehdä niin. Oma aikani kuluu sitä pohtien, että miten minä kasvan tästä hetkestä viisaaksi ihmiseksi.
*****
Tämä kirjoitus on osa kuuden miehen yhteispostausta otsikolla Onko pakko olla niin mies? Muiden kirjoitukset samalla otsikolla löydät alla olevista linkeistä.