Jouluinen kiitos lukijoilleni
Olen saanut suureksi ilokseni huomata, että tämä blogini on kerännyt hyvin lukijoita. Ja vielä suurempi ilo on ollut se, että teistä joka neljäs on palannut uudelleen sivustoni pariin. En kirjoita lukijamäärät mielessäni, mutta minusta on kiva huomata aiheideni olevan kiinnostavia. Se motivoi tietenkin kirjoittamaan, mutta kirjoittaisin vaikken saisi yhden yhtäkään lukijaa.
Sain ensimmäisestä blogistani palautetta viime vuonna ja haluan jakaa sen nyt teille:
Hei. En tiedä, mitä kautta oikein eksyin tälle sivulle, mutta jumituin tähän vähän pidemmäksi aikaa. Harvoin näkee miehen kirjoittavan ja ilmaisevan asioita näin. Olipa mielenkiintoista. Nyt minun on mentävä, mutta palaan lukemaan näitä tekstejä viikonlopun aikana, koska tällä hetkellä minulla ei ole muuta kuin aikaa. – Sini
Pahoittelut Sini, etten silloin vastannut sinulle (Facebook-sivut eivät hirveästi ilmoittele mobiilivälineessäni saapuneista viesteistä, hyvä selitys Jimbo!) Lupaan kuitenkin jatkaa samaan malliin. Ja toivottavasti ensi vuoden puolella kirjoitustapani siirtyy myös painetun median puolelle, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.
Haluan nyt toivottaa teille kaikille oikein hyvää ja aivan ihanaa joulua, näyttäytyy se teillä miten tahansa. Te lukijat olette mielessäni, ja toivon jokaiselle oikein mahtavaa ja kokemusrikasta uutta vuotta. Se on tarpeen, tällaisena poikkeuksellisena aikana.
P.S: Muista tykätä niistä teksteistä, joista pidät erityisesti. Oli se sitten aihe tai kirjoitustyyli, tai tapa ilmaista asioita. Näin varmistat, että palaan pitämääsi pikemmin kuin arvaatkaan.
P.P.S: Muistakaa sanoa läheisillenne rakastan sinua. Isä, äiti, veljet, siskot, lapset, ystävät, parhaat kaverit. Se on mahtava tunne, kun ystävä sanoo, että tämä rakastaa minua. Se on paras tapa osoittaa lähimmäisen rakkautta, sanoittaa se. Ja kun antaa vielä halauksen päälle, niin se jää mieleen pitkäksi aikaa. Niin itselle kuin lähimmäiselle.
