Joulun – perhejuhlan sivustaseuraajat

Joulu, yhdessä olon juhla koittaa viikon päästä. Perinteinen kuva siitä on perhejuhla, jossa perheet ja suvut kerääntyvät yhteen vuoden lopuksi. Yhteen keräännytään vuoden pimeimpään aikaan. He, joilla ei ole läheisiä tai elävät esimerkiksi vailla parisuhdetta, tämä ajanjakso saattaa tuntua yksinäiseltä. Yksinäisyys voi olla kuitenkin myös mielentila, joten sinkku ei välttämättä koe olevansa yksinäinen tai saatikka vailla läheisiä elävä. Joillekin joulu on samanlainen pyhäpäivä kuten muutkin ja viikolle osuessaan antaa mahdollisuuden ylimääräiseen vapaaseen. Ei siinä sen kummempia.

Voi yksinäiseksi tuntea olonsa perheen sisälläkin. Jos arkena näkee läheisiään lähinnä vilaukselta aamuisin ja iltaisin, voi yllättäen lisääntyneen yhdessäolon aikana löytää itsensä lähes tuntemattomien ihmisten keskeltä. Voi syntyä sisältä kalvava tunne siitä, ettei täysin kuulu ”joukkoon.” Tällainen ei välttämättä ole kovinkaan harvinaista, vaan sitä saattaa esiintyä omassakin lähipiirissä. Riittää, kun vain katsoo hieman ympärilleen.

Entä millaista on heillä, jotka luokitellaan uusiksi perheenjäseniksi? Kumppanit, jotka saavat parisuhteen myötä kokonaisen perheen? Toisella osapuolella on lasten ja muiden läheisten kanssa tietynlaiset vakiintuneet tottumukset ja tavat, puhumattakaan muodostuneista ihmissuhdedynamiikoista kaikkien välillä. Jos tuntee olonsa sivustaseuraajaksi monen muun tapahtuman aikana, niin tällaisen perhejuhlan aikaan se voi tuntua paljon korostuneemmalta.

Olen itse tällaisessa asemassa. Ja välillä se tuntuu haastavalta. Totuushan on se, että olen tullut ulkopuolisena tähän porukkaan ja yhteisten tapojen muodostuminen on vielä kesken. Niinpä tulevana jouluna joudun pitkälti tyytymään sivustaseuraajan rooliin. Vaikka kumppanini varmasti haluaisi aivan muuta, niin hän ei voi siihen vaikuttaa. Ei yksi ihminen pysty pyyhkimään menneitä vuosia pois, jotta voisimme toimia ikään kuin tyhjältä pöydältä.

Tilanteeni ei ole millään tavalla poikkeuksellinen. Tällaista esiintyy aivan jokaisessa eroperheessä, jossa kuvioihin tulee uusi kasvo omalla historiallaan. Sitä enemmän vakiintuneita tapoja ja tottumuksia sisäistettäväksi, mitä enemmän päitä on ja mitä vanhempia lapset ovat. Voihan niille toki viitata kintaalla, mutta silloin voi saada otsaansa melko epämiellyttävän ihmisen leiman. Yllättäen kun joulun ajan tapahtumat muistetaan erittäin hyvin ja usein loppuiän ajan.

Kirjoitustauko – voi jatkua vielä jonkin aikaa

Kirjoittamisessani on tullut päälle pari kuukautta kestänyt tauko. Ja tämän jälkeen voi tulla uusi sellainen. Päivissä on ollut kohtalaisen vähän sellaista aikaa, jolloin voisi rauhoittua ja jaksaisi vielä koostaa omia ajatuksiaan yhteen. Työharjoittelu, perhe-elämä ja sitoutumista vaativat pari teatteriprojektia ovat nielleet ajan ja jaksamisen. Niinpä kirjoittamisen sijaan olen löytänyt itseni usein tuijottelemassa kaukaisuuteen ja pohdiskelemasta, jotta saan palautettua itseni toimintakykyiseksi.

On teatteriharrastus jotain merkittävääkin tuonut tullessaan. Syksyllä pyörinyt esitys on valittu jokin aika sitten kansallisille festivaaleille, joka on itsessään kunnianosoitus. Pääsemme myös vierailemaan sen myötä ammattiteatterin tiloihin, joten edessäni on paluu tämän harrastuksen syntysijoille. Paljon nopeammin kuin arvasinkaan. Vuosi sitten nimittäin ajattelin, että olisi joskus kiva vielä päästä tekemään jotain ”laitosteatterin” näyttämölle. Se joskus koittikin vajaan vuoden päästä tuosta ajatuksesta.

Puusepän opinnot ovat hiljalleen kääntymässä loppusuoralle, mutta meneillään olevassa työelämävaiheessa olen havahtunut ajatukseen: ”Ei minusta ehdi tulla hyvää tässä ammatissani.” On vaikeaa nähdä itseään työssä, jossa itselle tyytyväisyyden tuova jälki on valtavien ponnistelujen päässä. En tiedä jaksaisinko sellaista työtä kovinkaan kauaa. Siitä olen varma, että pidän puutöiden tekemisestä. En vain tiedä sitä, jaksaisinko keskinkertaista puurtamista arkipäivästä toiseen kohtalaisen heikon palkan eteen. Enkä oikeastaan tiedä löytyykö kesän jälkeen mistään vakinaista työtä puusepän teollisuudessa. Palkkaa ei ainakaan kukaan halua maksaa, vaikka projektit kärsivät jo nyt osaavien tekijöiden puutteesta.

Ehkäpä tuleva talvi olisi otollista aikaa palata kirjoittamisen pariin ja paljon tavoitteellisemmin, kuin aikaisemmin. Olen pyöritellyt mielessäni paria näytelmätekstin aiheeksi sopivaa tarinaa jo alustavasti mielessäni valmiiksi, ne vain pitäisi saada realisoitua tekstiksi. Nyt kun olen vuoden aikana oppinut melkoisen määrän teatteri-ilmaisusta, niin ehkä nyt voisin valjastaa tuon osaamisen kirjoittamisen avulla muiden käyttöön.