Me teini-iän jatkoaikaa elävät miehet
En muista minkä kautta törmäsin Jonna Joutsenen 18.5. kirjoitettuun IL-kolumniin, mutta ajatuksia se minussa ainakin herätti. ”Vapailla markkinoilla olevat miehet tuntuvat hakevan yhden illan iloja tai epämäärisiä tapailusuhteita, joissa eletään jopa vuosia eräänlaisessa välitilassa vailla aikomustakaan sitoutua.” Seuraavassa kappaleessa hän kirjoittaa, että ”minun ei tee mieli ottaa vuosien riskiä siitä, johtaako suhde lopulta mihinkään.”
Parisuhteen rakentaminen on aina riskialtista. Kun heittäytyy rakentamaan suhdetta, jossa vääjäämättä joutuu alttiiksi myös todelliselle itselleen toisen peilaamisen kautta, niin siinä todellakin enemmän riskiä kuin sinkkuelämässä (missä ystävät harvoin kyseenalaistavat omia näkemyksiäsi). Tuon kaiken lisäksi elämä itsekin tuo kuvioon epävarmuustekijän, sillä elämä saattaa katketa vaikkapa jo tänään suojatietä ylittäessä. Itse en kyllä jättäisi suojateitä ylittämättä, vaan uskallan ottaa tietoisen riskin.
Deittailun yksi ikävä puoli miehille on se, että siinä vääjäämättä korostetaan omaa erinomaisuutta ja piilotellaan tai vähätellään omia heikkouksia. Niinpä syvällisempää yhteyttä etsivä nainen todennäköisesti törmää enemmän kiiltokuvamaisiin ”tyhjiin kuoriin”, joita kiinnostaa enemmän itseensä satsaava elämäntapa. Tai siltä se saattaa ainakin vaikuttaa. Todennäköisempää on kuitenkin se, että siellä henkilöhistorian taustalla voi olla melkoisia haavoja estämässä sitoutumista. Minä en ainakaan osoittaisi silloin syyttävällä sormella yhtään ketään, vaan kävisin tarkastelemassa itseäni peilistä ja kysyisin: ”Mitä minä itse ihan oikeasti haluan ja millaisen ihmisen kanssa?”
Valmius sitoutua vaatii myös kykyä
Miehen todellisen sitoutumiskyvyn asteen voi selvittää melko helposti esittämällä sellaisia kysymyksiä, joihin ei voi vastata helposti: ”Minkälainen suhde sinulla on tai oli isääsi?”, ”jos olisit isä, niin millaisena isänä näkisit itsesi?” tai ”mitä asioita arvostat toisissa ihmisissä?” Tätä kutsutaan myös termillä keskustelu ja usein sellaisen ylläpitämiseen tarvitaan sosiaalista taitoa. Jos toinen kykenee vastaamaan tuollaisiin haastaviin kysymyksiin tavalla, joka synnyttää myös vastavuoroista keskustelua, niin tuolla ihmisellä on kyky sitoutua. Sitoutumistahdon pohjaksi kun valitettavasti vaaditaan tietynlaisia valmiuksia.
Ilta-Sanomien sivuilla pari vuotta sitten Jonna Joutsen kertoi, ettei ole koskaan seurustellut. Hänellä on karkeasti saman verran kokemusta sinkkuelämästä kuin minulla parisuhde-elämästä, vaikka olenkin häntä muutamia vuosia vanhempi. On siten hieman kornia, että hän kirjoittaa sitoutumiskammosta kuin se olisi toisten vika. Mitä enemmän elämää näkee ja oppii tuntemaan erilaisia ihmisiä itsensä lisäksi, niin yksi asia on universaali: Syy vaikeuksiin löytyy yleensä ihan omasta peilikuvasta.