Miehen mitta eli kainalosyvyys

Luin hänelle eilen illalla jälleen Bridaa (jonkulainen lukuarvio täältä), jatkaen siitä mihin viimeksi jäin. Luin jatkuvasti väärin, sanat takertuivat kieleni kantaan. Laitoin kirjan sivuun ja sanoin, että ”ehkäpä on parempi vain olla lukematta. Mieluummin… jotain muuta sitten. Yrittää myöhemmin sitten uudelleen.” En lukenut sen jälkeen, vaan aikamme puhelimessa meni keskustellessa.

”Mikä on unelmasi?” hän kysyi. Mietittyäni pitkään ja syvällä hartaudella avasin suuni ja sanoin: ”Että minulla olisi perhe. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että olisin voinut sanoa ’menen nyt perheeni luo.’” Pohdiskelin sen sanottuani sitä, että se on hyvin yksinäistä ja kolkkoa, jos näin ei voi sanoa. Ettei ole tunnetta siitä, että tuolla jossain on itselle erittäin läheisiä ja tärkeitä ihmisiä, jotka odottavat saapumistasi. Pohdin sitä myös ääneen, että vanhempani eivät ole perhettä. He ovat vanhempiani ja ”he kuuluvat sinun lähipiiriisi”, hän täydensi. Hän on oikeassa. He ovat kyllä läheisiä minulle, mutta he ovat osa lapsuudenperhettäni. Olen kasvanut siitä jo vuosikausia sitten ulos.

Kerroin hänelle myös siitä, että minulle on huomattavasti tärkeämpää olla vanhempi kuin olla isä. Haaveilen kyllä isyydestä, mutta olen sinut sen ajatuksen kanssa, etten ikinä tulisi olemaan sellainen. Biologinen isä. Se ei ole kummoinen saavutus lopulta, jos ollenkaan. Se on kiinni hedelmällisyydestä. Sen sijaan olen mieluummin vanhempi ja aikuinen, roolimalli ja kasvattaja. Opettaja ja mentori. Luotettu ja arvostettu. Siis jos näitä asioita ei voi ikinä yhdistää, vanhemmuutta ja biologista isyyttä.

Tässä astutaan olennaiselle alueelle miehisyydessä: Mikä on miehen mitta? Mitä on olla mies tänä päivänä? Mikä saa miehen kokemaan olevansa mies?

Harvinaisen selvä epäselvyys eli miehen rooli

Olen ollut suhteissa, joissa minulle on ollut äärimmäisen epäselvää se mikä on roolini miehenä. Kannatan tasa-arvoa ja olen samaa mieltä lähes kaikista asioista feministien kanssa, mutta silti minua askarruttaa kysymykset omaan rooliini miehenä. Kuka minä olen ja mitä minä merkitsen muille? Tiedän tasan tarkkaan läheisteni ja ystävieni roolit sekä merkityksen itselleni, mutta minä itse itselleni tai toisille? Olen hieman hukassa.

Taloudellinen tuki? Hah. Hyvällä tuurilla pääsen selville vesille velkojeni osalta vuosikymmenen päästä. Ei minusta ole ketään elättämään. Hyvä, että pystyn huolehtimaan itsestäni. Toisaalta taas raha ei pyöri mielessäni. Riittää kun ei tarvitse sillan alla asua ja nälkää ei tarvitse pakosta nähdä. Ja on jonkinlaiset kutimet päällä.

Sain jonkinlaisen vastauksen eilisen puhelun aikana tähän ja se miellyttäisi minua kovasti. ”Kainalo, johon käpertyä. Joku, joka olisi kotona odottamassa ja jolle voisi kertoa päivästään, kun tulee töistä kotiin. Joku, joka saisi tuntemaan itsensä tärkeäksi.” Niinpä. Minun ei tarvitsisi yhtään enempää pohtia rooliani miehenä, jos olisin tällainen kainalo. Luotettava, arvostettava, turvallinen ja miellyttävä. Totta kai päät kolisee aina yhteen, kun eletään riittävän lähekkäin, mutta tämä olisi se lähtökohta. Siis se, että voisi toisen suljettua oven takanaan saavuttuaan kotiinsa esittää kysymyksen: ”Miten sinun päiväsi meni?” Siinä olisi miehuutta minulle itselleni aivan riittävästi.