Puolikas vuosi kimpassa takana – intohimoa, myötätuntoa ja kiitollisuutta
Eilen tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä, kun tapasin Ihanaiseni ensimmäisen kerran. Olimme sopineet treffit kampusalueelle ja tapaaminen jännitti minua melkoisesti, jonka tunsin kihelmöintinä ja valtavana energian myllerryksenä kehossani. Kun sitten näin hänet ensikerran, niin jännitykseni katosi ja minut valtasi mieletön rauha. Ja niin on tapahtunut aivan jokainen kerta, kun olen päässyt hänen lähelleen.
Ensitapaamisemme jälkeen on elämässäni tapahtunut paljon. Hänestä on tullut minun aisaparini ja hänen myötään elämääni on tullut kolme eri ikäistä lasta, kukin aivan omanlaisensa persoona. Kuten olen tässä blogissakin jo aiemmin todennut, heistä on tullut minun perheeni. Ja sen joka kerta todetessani tunnen sisälläni valtavaa ylpeyttä. Olen heistä samaan aikaan sekä ylpeä, että kiitollinen. Enkä ole unohtanut mainita sitä hänelle, vaan muistutan häntä kiitollisuudestani tasaisin väliajoin.
Meidän kaikkien elämään on tullut paljon lisää suhteemme myötä. Eikä tätä ajan kulumista oikein huomaa, tuntuu kuin vasta äsken olisin tutustunut häneen. Hän saa minussa yhtä leveän hymyn aikaiseksi tänään, kuin ensimmäiselläkin kerralla. Siis aivan joka kerta, kun hän tai joku hänen lapsistaan avaa hänen kotinsa oven ja näen hänet. Tuntuu aivan kuin siltä, että jokainen päivä on ensimmäinen päivä hänen kanssaan. Ja se pätee myös moneen muuhun asiaan.
Kuherrusk.. Mikä?
Kuherruskuukausi tuntuu nyt naurettavalta termiltä, sillä sitä on kestänyt nyt jo liki puoli vuotta. Päinvastoin, jokainen eron hetki tuntuu aina vain toistaan pahemmalta ja kaipuu tuntuu välillä sietämättömän vaikealta. Eilenkin minun oli aivan pakko ajaa näytelmäharjoituksista kotiini hänen kauttaan, jotta pääsin halaamaan ja suutelemaan häntä. Vaikka tiesin kyllä näkevämme toisemme tänään illalla ensi-illan jälkeen.
Kuherruskuukausi tuntuu myös naurettavalta siksi, että eroottinen lataus välillämme ei ole hiipunut mitenkään. Päinvastoin. Lapsiviikolla kun kahdenkeskistä aikaa löytyy vain harvakseltaan, kasvaa lataus mielettömäksi ja kanssakäymisemme tuona aikana on silkkaa kiusoittelua. Katseemme, kosketuksemme, syleilymme ja suutelumme kielivät sellaisesta himosta toisiamme kohtaan, että aikuiset ympärillä saattaisivat punastua. Toki osaamme hillitä itseämme aika hyvin tarpeen niin vaatiessa, mutta nuori Kettu on usein ihmetellyt ääneen alituista pussailuamme. Eilen hän ihmetteli myöhäistä ja nopeaa visiittiäni, johon vastasin vain: ”Sitten kun olet iso mies, niin ymmärrät kyllä täysin.”
Tähän puoleen vuoteen on mahtunut elämänäni osalta myös raskaita tapahtumia, joihin olen saanut voimaa hänen tuestaan ja myötäelämisestään. Siirtymä vankeudesta valvottuun koevapauteen oli helppo, sillä minulla oli jotain mitä odottaa vapaudessa ja sain purkaa tuntojani siihen liittyen hänelle.
Korvaamatonta tukea ja tulevia nykyhetkiä
Hänen tukensa tuli kuitenkin vielä arvokkaammaksi maaliskuussa. Silloin isäni vointi romahti juuri samana päivänä, kun hänen piti nähdä minut kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ja joutui vointinsa takia sairaalaan. Viikon päästä siitä hän kuoli kotonaan saattohoidossa. Minun, äitini ja veljentyttäreni läsnä ollessa.
Isäni kuoleman myötä tuli eteen hänen rakentamastaan veneestä luopuminen, joka oli yllättäen hyvin raskas tapahtuma itselleni. Veneeseen kun liittyi lukemattomat lapsuudenmuistoni. Ilman Ihanaiseni tukea ja avoimuutta nuo tapahtumat olisivat muodostuneet minulle erittäin raskaiksi ja hyvin melankolisiksi. Se on vaarallinen yhdistelmä tällaiselle masennusalttiille ihmiselle.
Noin kuukauden päästä tästä hetkestä juhlin syntymäpäivääni hänen kanssaan. Ja tästä puolen vuoden päästä koittaa ensimmäinen yhteinen joulunaikamme erinäisine kiireineen. Sitä ennen kuitenkin odotan hänen tapaamistaan tänään, mihin sisältyy halauksia, suudelmia ja lempeitä sanoja.
Noita tulevia tapahtumia ennen on edessä lukematon määrä nykyhetkeä, tässä hetkessä elämistä. Ja kuten aikaisemminkin, tulen olemaan tässä meneillään olevassa hetkessä kiitollinen hänelle. Siitä, että hän otti minut osaksi elämäänsä. Lisäksi olen kiitollinen siitä, että hän on ollut täysin oma itsensä. Se on rohkaissut minua toimimaan samoin. Olemaan hänelle täysin oma itseni. Sitä, mitä on helppo rakastaa.