Serotoniinipöllyssä, eli ihan pilvissä
Ihanaa, että saan herätä jälleen tällaisiin aamuihin. Siitä on mielettömästi aikaa, että olen avannut silmäni yöunien jälkeen ja mieleni täyttää ajatus yhdestä ihmisestä. Positiivisessa mielessä. Ihminen tarvitsee tällaista, tätä olen kaivannut jo pitkään. Kaivannut tosin tiedostamattani, siirtänyt sen tietoisesta mielestäni täysin syrjään. Ja olen huomannut konkreettisia, kivenkovia vaikutuksia tällä terveyteeni.
Ensinnäkin olen kärsinyt järjettömän vaikeista aamuista jo viikkotolkulla. Nukun riittävästi tunneissa, mutta aamulla herään ja tunnen kehoni kuin kiveksi. Tämä eroaa masennusväsymyksestä siinä, että mieleni ei tunnu olevan raskas. Pää ei ole raskas, vaan ihan koko keho. Keho huutaa, että ”nyt on jotain häikkää palautumissysteemissä!” Tämä tällainen alkoi hyvin epämääräisesti. Ensimmäisen parin päivän jälkeen yritin hahmottaa mikä on muuttunut rutiineissani niin oleellisesti, mutta löytämättä kuitenkaan selvää muutosta.
Tänään heräsin olo kevyenä, mieli kirkkaana ja kivisyyden tunne sekä paino tuntui tällä kertaa vain haarojeni välissä: Kaikki siis mallillaan jälleen. Ja resepti on selvä. Pitää kokea olonsa huomioiduksi. Vaikka kuinka sitä järkeilisi itselleen, että tässä elämässä selviää ihan omin nokkinensa. Minä 0 – Ihmisluonto 100.
Itämaisia elämänviisauksia
Shunryu Suzuki on sanonut: Enjoy your problems. Eli härmäläisittäin sanottuna nauti siitä, että välillä hakataan elämässä päätä seinään. Ilman vastoinkäymisiä ei huomaisi miten suuri vaikutus meidän lajityypillisellä toiminnallamme on meidän terveyteemme. Vastoinkäymisten aikana sitä haikailee täysin normaalin ihmisen tavoin toista, jolle jakaa kohtaamiaan vaikeuksia ja purkaa varvasta ovenkulmaan -säkkiä. Ilman tällaista toimintaa serotoniinitasomme järkkyvät ja vaikutus näkyy jo unenlaadussa. Serotoniini on se, mikä saa meidät hymyilemään ja mitä alkaa erittymään kun näemme hymyileviä kasvoja. Nauru korvaa mielialalääkkeet, on tainnut joku lekuri joskus sanoa. Tiedä häntä, mutta olen vahvasti samaa mieltä.
Enkä ole yksin aamuisten ajatusteni kanssa. Hän laittoi minulle viestiä ja myönsi, että aamu oli alkanut hänellä samalla mallilla. Ihanaa. Välillä kyllä tulee ihmeteltyä itsekin, miten paljon sanastoni on muuttunut viimeisen parin vuoden aikana. Ihanaa -sana on kyllä jotain, mitä en olisi ikinä voinut kuvitella käyttäväni, silloin 16-vuotiaana mustiin pukeutuvana hevilettinä. Mutta ihminen voi muuttua ja paljon.
Vieläkin lämmittää sisältä. Se, että suutelimme. Se, miten pehmeiltä hänen kätensä tuntuivat. Apua! Tällaisiako minä mietin ihastuneena? Olen aina pitänyt ihastuneita ihmisiä käytökseltään imelänä, ja nyt minä itse ajaudun aivan samaan. Toistan samoja juttuja, palaan samoihin pieniin hetkiin… Kuitenkin. Tärkeää. Erittäin tärkeää on se, että muistaa vaalia lyhyitä ja ohikiitäviä hetkiä. Niitä, jotka hyvin helposti meinaa unohtaa. Muistan edelleenkin monia asioita vuosien takaa rakastamistani ihmisistä, sellaisia mitkä he ovat itse jo unohtaneet. Esimerkiksi ex-kihlattuni ei enää muistanutkaan miten lukuisissa paikoissa olemme vierailleet Helsingissä. Hänelle on jäänyt mieleen vain ostoskeskuksissa luuhaamiset. Miten se olikaan? Naiset eivät unohda. Kai se on kiinni siitä millaisia tunteita niihin muistoihin liittyy. Ex-kihlattuni ei ole siis nauttinut lainkaan joistain asioista, sillä hän on ne päässyt unohtumaan. Aijai 😊
Nyt joulun tullen toivonkin, että kaikilla ihmisillä olisi edes yksi tärkeä ihminen elämässä, jolta saisi jotain vastakaikua. Jos ei ole, niin maailman paras lahja olisikin sellaisen ihmisen löytyminen. En tosin ole niin naiivi, että luulisin tämän joulun olevan jotenkin erilainen. Yksinäisyys on kasvussa, ja se huolettaa minua todella. Jokaisella tulisi olla oikeus tällaiseen kevyeen oloon.