Työtarjouksia, dopamiini-pilveä ja teatteria
Viikko on vierähtänyt työharjoittelussa nopeasti ja enää olisi viisi päivää jäljellä. Haikea ajatus. Olen pitänyt suuresti harjoittelupaikasta ja työntekijät ovat olleet auliita neuvomaan, eikä yksikään esittämäni kysymys ole saanut ”tyhmän kysymyksen” vastaanottoa. Päin vastoin, olen saanut kiitosta innokkuudestani uuden oppimiseen. Tämä tuli esille arviointikeskustelussa, johon lisäkseni osallistui opettajani ja työpaikkaohjaajani. Koska puolikkaita ei ole arviointijärjestelmässä, päädyimme arvosanaan 4/5. Annoin itselleni arvosanan 3, sillä olenhan vasta puoli vuotta opiskellut puusepäksi. Opettaja ja ohjaaja olisivat antaneet 4,5. Siis jos arvostelujärjestelmä tunnistaisi desimaaleja.
Viikon aikana kaksi osastovastaavaa ovat kysyneet suoraan: ”Oletko hakenut jo kesätöitä?” Toinen heistä muotoili kysymyksen myöhemmin uudelleen, että ”joko olet hakenut tänne kesätöihin?” Toissa päivänä ahertaessani erään työn parissa tuotantopäällikkö pysähtyi katselemaan työskentelyäni. Koin sen lievästi pelottavana, sillä se lisäsi paineita työnteolle. Myöhemmin samana päivänä hän tuli suoraan luokseni ja kysyi: ”Mikä olikaan se tutkintonimike mitä opiskelet?”
”Puuseppä”, minä vastasin.
”Viimeistä vuottako?”
”Ehei, ensimmäistä. Syksyllä aloitin, ihan uusi ala.”
”Ai jaa. No sitten sinä tulet tänne töihin!” hän huudahti ja jatkoi matkaansa.
Voisin melkein ehdottaa oppisopimuksen solmimista tuon yrityksen toimitusjohtajalle, mutta ongelmana on etäisyys ja töiden pääasiallinen alkaminen jo kuudelta aamulla. Olen ollut viimeisen kolmen viikon aikana puolikuollut perjantaisin, hoippunut tokkurassa ja nukkunut useita tunteja päiväuniksi. Uuden oppiminenkin verottaa hieman, sillä siinä joutuu käyttämään enemmän päätänsä kuin tavanomaisessa ja rutiininomaisessa työssä.
Dopamiini-High Oksitosiinin sivumaulla
Kuluneen viikon kohokohta minulle oli kuitenkin se, että sain viettää aikaa ihanaiseni kanssa kolmena peräkkäisenä päivänä. Toisena päivänä hän tuli luokseni vanhempieni kotiin ja hän sai nähtäväkseen kuvia 35 vuoden takaa. Tämä oli oma ideani, sillä tiesin äitini esittelevän mielellään kuvissa esiintyviä henkilöitä ja stooraavan minusta lapsena. Ja veljistäni.
Aikaisista kello neljän herätyksistä ja niistä johtuvasta väsymyksestä huolimatta olen piristynyt mielettömästi, kun olen kuullut rakastamani ihmisen äänen tai saanut kohdata hänet läsnäolevasti. Se on osoittanut minulle, että minussa on piileviä voimavaroja ja hän saa ne minusta esille. Vain pelkästään puhumalla tai olemalla edessäni. Niin valtava voima on näillä tunteilla, joita koen häntä kohtaan. Voin vain arvailla millainen dopamiini-serotoniini-oksitosiini-cocktail päässäni on tuollaisina hetkinä. Torstaina vastaavasti ihanaiseni ei meinannut päästä sängystä ylös, kun hän oli välittäjäaine-pöllyssä kiihkeän ja intiimin hetkemme jälkeen. Niinpä tarjoilin hänen aiemmin valmistaman ruoan hänelle sänkyyn. Siitä on jäänyt mieleeni kaunis kuva, joka nousee mieleeni nyt siitä kirjoittaessani. Enempää en tuosta yksityiskohtia paljastakaan, nämä ovat taas näitä enemmän henkilökohtaisempia asioita.
Aamuisin ajaessani työharjoittelupaikalle olen kuunnellut Spotifysta lempilistaani ja äimistellyt sitä, miten hyvin minulla onkaan asiat. Se on aika käsittämätöntä, kun miettii kuluneita muutamaa vuotta ja sinä aikana kohtaamaani tuskaa. Niin omaani kuin toistenkin. Olisin voinut katkeroitua ja perustella sitä itselleni täysin uskottavasti, mutta onneksi en näin tehnyt. Sain vajaan parin vuoden aikana siedätyshoitoa toisten ihmisten kärsimyksen kohtaamisen osalta ja kykenen tänään kohtaamaan sitä vahvempana. En soimaa itseäni niin herkästi virheistäni ja pystyn elämään alati muuttuvassa maailmassa, hetkistä nauttien.
En tietenkään ole vakaalla pohjalla taloudellisesti eikä minulla ole mitään ”uraa”, jollaisesta hehkuttavat aika monet ikätoverini, mutta voin henkisesti erinomaisesti. Enkä oikein löydä valittamisen aihetta, ei ole aiheita masentua. Kaikki aiheeni sitä vastoin ovat sellaisia, että ne tuottavat suunnatonta mielihyvää: Ihanaiseni, henkilökohtainen kehittymiseni ihmisenä ja opiskelemassani uudessa taidossa, saamani palaute työharjoittelussa ja teatteriprojektissa sekä usko tulevaisuuteen, jossa on kiva herätä jokaiseen päivään. Niin arkena kuin viikonloppuna.
Ai niin. Se teatteriprojekti. Siitä tulikin ulos juttu Ylessä, tässä linkit juttuihin:
Yle alueuutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 16.2.2022
Yle Uutiset -sivuston juttu ja lyhyt klippi
