Uhriutuminen estää ongelmakierteen katkaisun
Sohaisen nyt eräänlaista mehiläispesää, mutta katsottuani Areenasta löytyvää Tytöt 18 -sarjaa en voi muutakaan tehdä. Pahoittelen pahoitettuja mieliä, mutta totuus ei koskaan tunnu hyvältä. Varsinkaan, jos se heitetään suoraan kasvoille sormella osoittamalla.
Vankilakierre katkeaa, kun linnakundi tai -gimma tajuaa, että omissa toimintamalleissa on jotain vikaa, jos oma käytös laittaa jatkuvasti törmäyskurssille rikoslain kanssa.
Uhriutumisen lopettaminen katkaisee kierteen. Tämän tietää jokainen, joka on päässyt irti jonkinlaisesta vahingollisesta kierteestä. Liittyy se sitten vankilaan, laitokseen, rikolliseen elämäntapaan tai päihteisiin. Tai noiden kaikkien yhdistelmään. Jossain määrin tuo toteamus pätee myös mielenterveysongelmiin, mikäli uhriutumisella sabotoi ihan itse oikea-aikaisen ja -tasoisen hoidon kärsimäänsä MT-ongelmaan. Lääkärin tai hoitajien syyttely on tuttu virsi, sillä omaan peiliin kurkistaminen on äärimmäisen kivulias kokemus.
Kierteestä irti päässyt ihminen on lakannut etsimästä syitä haasteisiinsa ympäristöstä yksinomaan, vaan alkaa reflektoida aidosti. Vankilakierre katkeaa, kun linnakundi tai -gimma tajuaa, että omissa toimintamalleissa on jotain vikaa, jos oma käytös laittaa jatkuvasti törmäyskurssille rikoslain kanssa. Päihdeongelmainen sortuu helposti, sillä oma mieli joko glorifioi tai demonisoi päihteet. Olin sekaisin ja siksi perseilin, kuulostaa paljon anteeksiantavammalta kuin se, että toteaisi päihteen vain madaltaneen perseilyyn altistavaa kynnystä.
Rehellisyys ei ehkä peri maata, mutta auttaa tunnistamaan ongelmien juurisyyt
Reflektointi vaatii aika paljon tekijältään, eikä siihen välttämättä kykene kovin moni tavallista ja tylsän nuhteetonta elämää elänyt ihminen. Se kun vaatii paskasyötön katkaisun itselleen eli rehelliseksi ryhtymistä. Raadollisen rehelliseksi ryhtymistä. Se ei kuitenkaan ole mahdoton tehtävä, vaan siihen kyetäkseen on vain siedettävä sen myötä syntyvät murhaavan vaikeilta tuntuvat tunteet. Ja huomattava, etteivät ne tapa tai pirstaloi sielua. Alkoholisti voi oppia, ettei kukaan ole pakottanut pyssyllä päähän osoittaen ottamaan alkoholia, vaan aivan itse omin pikku kätösin sitä ilolientä on tullut otettua. Geenejä ja sukurasitetta on turha syyttää, sillä jokainen voi tulla riippuvaiseksi oikeastaan mistä tahansa.
Jos omaa vapautta rajoitetaan yhteiskunnan toimesta itseltä kysymättä, niin siihen on vain sopeuduttava ja muistettava, ettei se ole ikuinen tila. Entisenä vankina tiedän mistä kirjoitan ja voin todeta kuuluvani pienilukuiseen joukkoon tämän maan entisistä tai nykyisistä vangeista. Heti ensimmäisestä sellipäivästä alkaen pidin kiinni kahdesta asiasta: 1) Jonain päivänä olen vapaa 2) pidän vapauduttuani huolen siitä, etten joudu enää takaisin selliin. Molemmat vaativat tuen vastaanottamista vapauttani rajoittaneelta organisaatiolta, jonka avulla opin reflektoimaan aidosti.
Tytöt 18 -sarjassa eräs tyttö kertoo käyvänsä traumaterapiassa ja pelkää puhumisen seuraamuksia niin, että pitää turpansa kiinni. Hän siis sabotoi saamaansa tukea ja vierittää siitä syyn itsensä ulkopuolelle. Hän ei saa terapiasta mitään apua kasvaakseen ihmisenä traumansa kanssa, vaan itse asiassa vahvistaa sen myötä pohjaa tuleville mielenterveysongelmille. Näin se vain valitettavasti on. Hänen tarinansa kun ei ole mikään uusi minulle, vaan olen seurannut joskus tällaista samankaltaista tarinaa hyvinkin läheltä. Ja se johti lopulta maagisen ajattelun vahingolliseen kierteeseen ja eristäytymiseen ulkomaailmasta. Prognoosi on hänen kohdallaan todella heikko ja on melko todennäköistä, ettei hän tule olemaan täysin työkykyinen elämänsä aikana. Osatyökykykin näyttäisi olevan vuosien päässä.
Ymmärrän kyllä uhriutumisen toimintaperiaatteen, sillä onhan se kehittynyt suojelemaan meidän herkkää psyykettämme. On kuitenkin eri asia maata lamaantuneena leijonan popsiessa reisilihasta, kuin käydä makaamaan lamaantuneena ihmisen luoman ympäristön haasteiden edessä. Se on totta, että maailma on erittäin epäreilu valtaväestölle ja epärehellisin keinoinkin on mahdollista menestyä. Se ei kuitenkaan poista meiltä itseltämme vastuuta itsestämme ja omasta hyvinvoinnistamme. Vastuun kanssa kävelee käsikkäin nimittäin oikeus tuntea olonsa onnelliseksi muista riippumatta. Ja voin väittää, että kukaan itsetuhoinen tai -sabotaasia harjoittava ei käytä tuota oikeutta lainkaan.
Lopuksi
Olen nyt kirjoittanut uhriutumisen vaikutuksista, mutta uhriutumisen lopettaminen on vain yksi askel kohti kasvamista ulos itselle vahingollisista toimintamalleista. Se on vain yksi pieni hetki, jonka jälkeen seuraa lukemattomia hetkiä uudelleen oppimista ja armollisuutta. Uhriutumisen lopettaminen on ankarin teko itselle, jonka jälkeen pitää oppia olemaan lempeä itsellensä ja sen myötä muille. Näistä asioista olenkin jo kirjoittanut aiemmin, mutta todennäköisesti tulen kirjoittamaan niistä vielä lukuisia kertoja.