Vesa-Matti ”Vesku” Loiri In Memoriam

Vesku oli yksi niistä suomalaisista taiteilijoista, jonka olisin halunnut tavata hänen vielä eläessään. Hänen kanssaan olisin mielelläni keskustellut Lapista ja siitä mitä kutsutaan Lapin hulluudeksi. Sillä sitä hän minulle kuvasti eniten: Miestä, jonka piti matkata pitkiksi ajoiksi Lappiin Inarin maisemiin löytääkseen vastaukset itseä askarruttaviin kysymyksiin. Vastaukset, jotka löytyvät vain syvältä omasta itsestä.

Muistan isäni puhuneen Loirista yksityishenkilönä pariin otteeseen. He, jotka liikkuivat vuosikausia sitten Loirin kantapaikoissa kertoivat, että hänet saattoi usein nähdä istumassa täydessä kapakassa yksin omassa pöydässä. Siitäkin huolimatta, että hänet tunnistettiin jo pitkän matkan päästä. Tänään kirjoitetaan heistä, jotka pitivät itseään Veskun hyvänä ystävänä. Mutta kuinka lähelle Vesku oikeastaan heidät päästi? Kuka tunsi Veskun aidon minän? Uskallan väittää, että ei kovinkaan moni. Ja he jotka hänet tunsivat, eivät tule todennäköisesti haastatelluiksi tulevina viikkoina.

Muistan yhden ohjelman, jossa Vesku kertoi Lapin mökillään tapahtuneesta kohtaamisesta yksinäisen suden kanssa. Hän luonnehti kohtaamista korostamalla sanaa yksinäinen ja toteamalla, että ikään kuin susi olisi viitannut hänelle kintaalla huomatessaan siinä seisovan pelkän ihmisen. Voin täysin ymmärtää miksi tuo kohtaaminen on jäänyt hänelle elävästi mieleen. Kun moni haluaa tulla tunnistetuksi massasta, niin sitten on meitä, jotka haluavat sulautua takaisin massaan ja tulla kohdelluksi kuin kuka tahansa tavan tallaaja.

Ehkä tuo on sen taustalla, että musiikki oli niin lähellä Veskun sydäntä. Olen saanut itse todeta, että muusikkopiireissä ihmiset ovat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin teatteripiireissä. Bändissä laulajakin on vain yksi instrumentti yhden joukossa, vaikka ihmiset tulisivatkin vain katsomaan bändin keulakuvaa. Aivan samalla tavalla kuin teatteriesitystä tai elokuvaa. Mutta meille näkymättömässä maailmassa, missä valtaosa taidetyöstä tehdään, tämä näyttäytyy hyvin erilaisena työskentelytapana ja suhtautumisena toisiin muusikoihin. Musiikki on esitettävänä taiteena niin haasteellista, että kaikki ovat samalla viivalla. Sooloilusta ja korokkeelle nostamisesta on harvoin mitään todellista hyötyä. Usein sillä on sen sijaan kielteinen vaikutus.

Mielestäni monet muistokirjoitukset eiliseltä olivat erittäin asiallisia ja kunnioittavia, sillä niissä nostettiin Loirin mittava työ muuallakin kuin elokuvissa ja TV:ssä. Toisaalta olen taas pahoillani siitä, että tällaista muistelua tehdään vasta asianomaisen kuoleman jälkeen. Olisihan se ollut hienoa, että näitä asioita olisi tuotu esille jo hänen eläessään hieman enemmänkin. Mutta toisaalta luulen, että kyllä Vesku taisi tietää olemassaolonsa merkityksen omana elinaikanaan. Ja sen millaisen jäljen hän jätti tähän maailmaan tulkinnoillaan niin näyttelijänä, muusikkona kuin myös yksityishenkilönä. Toivon vain, että hän sai vastaukset omiin kysymyksiinsä Lapin maisemien keskellä ennen suureen tuntemattomaan matkaamista.

puheenaiheet ajattelin-tanaan uutiset-ja-yhteiskunta musiikki
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *