Viimeinen jouluaatto yksin
Aattoaamu alkaa pimeydessä. Herään, menen ylös keittiöön ja keitän kahvit. Katson kelloa, ja se näyttää 5:14. Koira seurailee puuhasteluani ja varmaankin aprikoi, että pääseekö mukaan autoon. Keräilen tavaroita, joita tarvitsen mökillä. Siellä on vielä tähän aikaan pimeää.
Sammutan auton. Olen jättänyt sen hieman kauemmaksi, sillä lumitöitä ei ole vielä kukaan tehnyt mökillä. Olen itse se, joka ne hoitaa. Näen pimeydessä valkeutta, jonka rikkoo muutama rakennus: Mökki, ulkorakennus ja savusauna. Tuo jälkimmäinen pitäisi olla saunomiskunnossa iltapäivällä neljän aikaan. Sytytän taskulampun, nousen autosta ja päästän koiran vapaaksi. Se juoksee suoraa päätä purolle, kahlaa ja haukkuu innoissaan. Menen sisälle mökkiin ja käännän sähkötaulusta keinovalot päälle.
Olen kontillani ja sytytän tulen uunipesään. Savua alkaa muodostumaan piakkoin ja lasken mielessäni ensimmäisen lisäyksen puolen tunnin päähän. Savusaunan lämmitys on alkanut. Nousen, laitan oven kiinni takanani ja katson kuinka aamu alkaa sarastamaan. Vielä on työtä paljon. Lumet täytyy luoda niin, että mökiltä pääsee saunalle ja saunalta purolle. Joku saattaa käydä siellä kastautumassa. Lisäksi edessä on vesipadan lämmitys, jotta ulkona olevaan paljuun saadaan kuuma vesi. Lisäksi mökkiäkin pitää lämmittää. Aivan ensimmäiseksi on kuitenkin saatava lisää kahvia.
Aamu on sarastanut. Kolmessa eri pesässä on tulet, istun mökissä sisällä ja juon lisää kahvia. Olen leikannut itselleni pullapitkosta pari palaa. Radio on päällä ja sieltä alkaa soimaan Varpunen jouluaamuna. Viimeisen säkeistön kohdalla minun on enää mahdoton pidätellä itseäni. Itken ja katson mökin ikkunasta ulos valjenneeseen aamuun. Mieleeni palautuu nuoruuteni rakkaus, jonka menetin juuri aikuisuuden kynnyksellä kuolemalle.
Näen, että kuumaa vettä on riittävästi kaikille saunojille.
Olen syömässä kotitalolla. Koira jää tällä kertaa matkasta, sillä se on kastellut itseään riittävästi mökin purolla. Kiitän ruoasta ja menen autolle. Poltan tupakan ja nousen autoon. Ihmisiä liikkuu nyt tien päällä, mutta iltaan mennessä hiljenee täysin. Näillä pienillä kylillä ei aattoillalla enää liiku juuri ketään. Ainoastaan koiranulkoiluttajia. Samat naamat, samat tutut ihmiset.
Nostelen lauteet paikoilleen. Olen juuri hetken aikaa aikaisemmin heittänyt tikulöylyt ja katson, että lauteet voi nyt asettaa paikoilleen. Näen, että kuumaa vettä on riittävästi kaikille saunojille. Samoin paljussa, jonka vesi on noin 40 asteista pinnasta, syvemmällä hieman viileämpää. Se pysyy lämpimänä pitkään yöhön ja padassa on vielä tulet pitkään valloillaan. Mökkikin on lämmin, siellä on miellyttävää riisuutua. Katson kelloa ja se näyttää 15:20. Etuajassa, minä ajattelen.
Radiosta soi joulumusiikkia. Ulkona on pimeää. Katson kelloa ja se näyttää 20:10. Olen viimeinen saunoja. Vanhempani ja toinen veljistäni poikansa kanssa ovat käyneet jo saunomassa. Nyt on minun vuoroni. Riisuudun ja heitän kylpytakin päälle. Otan korin ja menen saunalle, nyt minulla on koirakin mukana. Koira jää odottamaan saunan terassille. Korissa minulla on limonadia ja peseytymisvälineet.
Istun lauteilla pimeydessä. Vain ikkunan ulkopuolella oleva valopetroolilla toimiva myrskylyhty luo hieman valoa sisään, mutta se kaikki imeytyy mustiin seiniin. Löylyt ovat alussa ankarat, mutta muuttuvat lopuksi laheiksi. Ulkoa ei kuulu ääntäkään, kiuas vain sihisee hieman heitettyäni vettä sille. Pohdin, että tämä on viimeinen jouluaatto yksin. Ensi kerralla minun ei tarvitse istua yksin joulusaunassa. Vuodatan kyyneleen, jonka sauna kuivaa pian poskeltani.
Tämä on tietenkin kuvitelmaa, mutta tällaisena tuleva jouluaatto voi minulle näyttäytyä.