Ennakkomateriaalin kimpussa

Joogaopettajakurssille suositeltiin luettavaksi ennakkomateriaalia, mutta se ei ollut kuitenkaan pakollista, sillä kaikki tarvittava materiaali annettaisiin paikan päällä. Minä tietysti menin listan kanssa Loimaan kirjastoon, mutta sain todeta, ettei siellä ollut yhtäkään haluamaani kirjaa. Muutamia kuitenkin löytyi Turusta, ja yksi hyvin edullisesti huuto.netistä. Yllätyksekseni saimme myös monipuolisen käyttöömme monipuolisen oppimisalustan, jonka kautta etäopintoja tekevät suorittavat joogaopettajakoulutuksen. Sivusto oli todella kattava, ja olen tehnyt sieltä useampia meditaatio- ja joogaharjoituksia sekä kuunnellut joogafilosofian luentoja.

Joogafilosofia on ollut todella kiinnostavaa, vaikka osa alkuperäisten joogamestareiden ajatuksista ei ehkä ole aivan kestänyt aikaa. Ehkä pääsen paikan päällä juttelemaan niistä pohdinnoista ammattilaisten kanssa enemmän. Olen huomannut, että joogassa vaalitaan hyvin kauniita arvoja. Yamat ja Nyamat ovat osa Pataljanin kahdeksan askelman joogamenetelmää, joita olen viime aikoina opiskellut. Näistä erityisesti ”santosha”, asioiden hyväksyntä sellaisina kuin ne ovat, on herättänyt ajatuksia. Yritän viedä huomiota asioiden murehtimisesta ja valittamisesta enemmän tilanteen hyväksymiseen ja iloitsemiseen siitä, mitä on. Samalla olen huomannut, että kriittisyys muita kohtaan vähenee ja samalla empatian lisääntymiselle jää enemmän tilaa. Tuntuu siltä, että matka itsensä kehittämiseen on alkanut jo nyt, vaikka fyysinen matka on vielä edessä.

Pari viikkoa sitten muodostettiin myös whatsupp-ryhmä meidän huhtikuun joogaryhmälle! Oli ilahduttavaa lukea tervehdyksiä eri puolilta maailmaa! Saan opinnoissani seuraa ainakin Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä, Puolasta, Englannista, Kiinasta ja Austaliasta! Kävin yhden online-joogaoppilaan loppukokeessa Zoomissa! Olipa hauska kokemus! Itselläkin live opetustuokio on edessä huhtikuun lopussa!

hyvinvointi opiskelu kirjat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.