Poikkeuksellinen muutto

Näin jälkeenpäin ajateltuna muuttopäivän olisi voinut valita paremminkin.

Olimme suunnitelleet kaiken kyllä huolellisesti, mutta kuten olemme huomanneet viime kuukausina, ei liika suunnittelu kannata. Aina tulee jotain, mikä heittää kaiken sekaisin.

Muuttopäiväksi valittiin pääsiäispäivä, ajattelimme että pääsiäisen pyhinä saisi helposti tehtyä kaiken tarvittavan valmiiksi ja rauhassa pakata. Hiljaisen sesongin vuoksi olin jo varautunut siihen, että töitä olisi vähemmän ja ehtisin hyvin raksalle tekemään seinien maalaamiset. Mutta kuinkas kävikään. Olin koko viikon päivät töissä, enkä ehtinyt edes käydä uudella kodilla. Illat pakkasin ja pakkasin, tavaran määrä alkoi ahdistaa ja teki mieli kuskata kierrätykseen aivan kaikki. Maalarimies teki joka päivä yömyöhään asti töitä lattioiden kanssa ja aika juoksi aivan liian nopeasti eteenpäin.

En oikeastaan enää edes muista kaikkea muuttoa edeltäviltä viikoilta. Koko maa eli poikkeustilassa, seuraavasta päivästä ei voinut mitenkään ennalta tietää mitään ja pitkään jatkunut epätietoisuus kaikesta alkoi jo todenteolla tuntua. Päätimme selvitä muutosta mahdollisimman pitkälle kaksin, jotta kontakti toisiin ihmisiin pysyisi vähäisenä.

Isojen huonekalujen vuoksi oli kuitenkin pakko pyytää isoveli apuun isomman auton kanssa. Olimme kokeiluna laittaneet mannermaisen jättisänkymme myyntiin, sitä emme halunneet enää raahata uuteen kotiin. Ihmeen kaupalla joku sen sitten ostikin ja sängyn kuskaamiseen ei olisi lainapakun tilat riittäneet. Muutama viikko ennen muuttoa myytiin myös sohva. Sohvan kadottua olohuoneemme näytti tältä:

 

Aivan kuin muuttolaatikkovuorten keskellä eläminen ei olisi jo tarpeeksi karua :D pian myös selvisi, että joutuisimme muuttamaan yhdestä kaaoksesta toiseen.

Ennen muuttoa tehtävien töiden lista oli ensin tämä: lattian hionta ja lakkaus, makuuhuoneen seinien tasoitus ja maalaus, keittiön tapetin poisto, kattojen maalaus, mahdollisesti olohuoneen seinien maalaus.

Ennen muuttoa tehdyt työt oli nämä: lattia hiottu ja lakattu, keittiön tapetti poistettu, katot maalattu.

Paljon oli vielä kesken.

Aloimme viedä tavaroita uudelle kodille heti, kun lattian lakka oli saanut kuivua tarpeeksi. Samalla jatkoin pakkaamista vanhalla kodilla, miten sitä tavaraa olikin niin paljon! Yritin olla järjestelmällinen, kirjata ylös mitä on pakattu mihinkin laatikkoon. Missä on tärkeimmät päivittäiset tavarat, mitä vaatteita tarvitsemme eniten. Mitkä laatikot menevät suoraan varastoon.

Lainatut jämäkät muuttolaatikot loppuivat kesken, kuormien välissä tyhjensin laatikoista astioita papereineen suoraan keittiön kaappiin. Koira huolestui meidän jatkuvasta ravaamisesta ja alkoi uikuttaa oven takana. Eroahdistus tästä vielä puuttuisikin, ajattelin.

Muuttopäivälle tehtiin siis tarkka suunnitelma. Piti miettiä miten saisimme helpoiten Telman tottumaan uuteen kotiin, kilpikonnakin täytyisi jotenkin kuljettaa terraarioineen ehjänä perille. Viikon parhain idea oli tilata jo edellisenä päivänä Mama Bearista aamupuurot valmiiksi! Teimme oman bistron keittiön ikkunalaudalle ja katsoimme viimeistä kertaa ikkunasta avautuvaa sisäpihaa. Ulkona satoi jotain lumen ja räntäsateen väliltä ja minuun iski haikeus.

Lopuksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Isoveli saapui paikalle apuvoimien kanssa. Pidimme turvavälit, ei edes halattu vaikka yleensä olemmekin sellainen halailijaperhe. Pitkin päivää satoi räntää, onnistuimme välttämään pahimmat kuurot. Telmalle tehtiin oma pesä makuuhuoneeseen, konna matkusti kylmälaukussa tyytyväisenä salaattia mutustellen. Mikään ei mennyt rikki, ei edes liitoksistaan natiseva perintökaappi, jonka veljeni uhkasi laittaa jo viime muuton jälkeen polttopuiksi :D

Olin varannut kylmään kuohuvaa, veli toi mukanaan suklaakakkua. Jostain löytyi lasit, lautaset ja jopa rippilahjaksi saamani kakkulapio. Kun viimeiset tavarat oli kannettu sisään, pystyi hetkeksi hengähtämään.

Veli lähti kotimatkalle hämärän aikaan. Täytettiin ilmapatjat väliaikaispediksi, olin onneksi varannut makuuhuoneeseen puhtaat lakanat valmiiksi. Istuttiin olohuoneessa pienessä kolossa tavaroiden keskellä ja pohdittiin, että kai tästä vielä koti saadaan.

Seuraavien päivien aikana palautimme lainatut muuttolaatikot, siivosimme lattiasta kattoon vanhan kodin ja palautimme avaimet. Ja olimme ihan hurjan väsyneitä. Viikkoon ei taidettu tehdä juuri mitään, keittö laitettiin käyttökelpoiseksi mutta muuten vain totuttelimme uudenlaiseen arkeen.

Muuton jälkeiset viikot olivat sumeita, olo oli häilyvä ja ahdistunut. Tätähän minä halusin, mietin. Uuden kodin, ihan oman. Remonttia ja sen suunnittelua. Niin halusin, mutta aika vain oli aivan väärä.

Poikkeustilanteessa varmuutta ja turvaa tuoneet rutiinit olikin nyt laitettu aivan uusiksi. Koti, jossa ennen oli pystynyt rentoutumaan täysin, oli nyt sekamelska ja kaikkialla näkyi vain keskeneräisyys. Tehtävää oli niin paljon, ettei tiennyt edes mistä aloittaa. Muutosta oli kulunut viikko, kun universumi heitti eteen rajumman stop-merkin.

Jouduin äkillisen, järkyttävän kovan vatsakivun vuoksi sairaalaan. Kipu hellitti vasta osastolla, kovien kipulääkkeiden myötä. Päivystyksessä kouristellessani mietin, miten viikonlopulle suunnitellut raksahommat taas viivästyisivät. Mietin voisinko jo maanantaina mennä töihin. Toivoin että tämä olisi nopeasti ohi, eihän nyt olisi sopiva hetki maata paikoillaan. Hullua!

Tarkkailuosastolla olin yksin huoneessa, jossa ei ollut tv:tä. Puhelimesta oli loppumassa akku. Oli aikaa ajatella, käydä asioita läpi. Tuijotin ikkunasta näkyvää sinitaivaan pilkahdusta ja ohi lenteleviä lokkeja. En muistanut, milloin viimeksi olisin pysähtynyt ja oikeasti kunnolla rentoutunut. Kipulääkkeillä oli ehkä osuutta tähän raukeuteen mutta en välittänyt siitä.

Seuraavana päivänä pääsin kotiin. Tarkkaa syytä kivulle ei löytynyt, olo oli kuitenkin vakaa ja hyvä. Ensimmäistä kertaa viikkoihin, jopa kuukausiin, oli rauhallinen olo. Päätimme ottaa iisimmin, antaa kaiken mennä omalla painollaan. Remontti valmistuisi kyllä joskus, tässä olisi nyt tärkeämpiäkin asioita.

Kaiken tämän jälkeen ollaan menty hissukseen eteenpäin. Remontti on kyllä edelleen kesken ja stressitasot nousseet välillä liian korkealle, mutta kaikki on muuten ihan hyvin! Ollaan pysytty terveinä ja koirakin kotiutui ilman pahempia ahdistuksia (kävi pissaamassa meidän petiin useamman kerran, mutta onneksi se tapa unohtui pian) Kaaoksen keskelle on saatu luotua rutiineja ja hiljalleen täällä alkaa näyttää meidän kodilta. Elämä alkaa toivon mukaan rauhoittua.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, eikös!