Päivässä tuntui kun kaikki pysähtyisi. Nousi suuri huoli ja hätä.
En tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja miten pitkään pystymme tekemään töitämme. Tuntuu hullulta ajatella ja suunnitella arkisia asioita, tulevaa muuttoa ja remonttia samaan aikaan, kun maailma kuohuu.
Mutta sitä me tarvitsemme. Arkisia asioita. Suunnitelmia ja rutiineja. On ajateltava eri tavalla, pyöräytettävä arki hetkeksi aivan uusiksi, etsittävä tästä tilanteesta hyviä asioita. On pysähdyttävä, katsottava oman kuplan ulkopuolelle ja ennen kaikkea ajateltava muita ihmisiä.
Stay calm and stay home.
Nyt on aikaa, nyt on aika. Aikaa ajatella, mitkä asiat elämässä todella on tärkeintä. Aika karsia pois turhat, asiat ja esineet. Itse ajattelin käydä läpi kaapit (ihan sitä muuttoakin ajatellen) ja ehkä pestä ikkunat. Mennä koiran kanssa metsään, pötkötellä sohvalla. Pystyn omasta työstäni tekemään osan etänä, tilaustyöt ja jo sovitut työvuorot hieman jännittävät, mutta turvallisin mielin nekin hoidetaan päivä kerrallaan.
On tietenkin suuri ikävä toisessa kaupungissa asuvaa perhettä, mutta en halua ottaa riskejä. Onneksi on videopuhelut ja muut keinot pitää yhteyttä. Kiitos nykyaika!
Nyt olisi myös aikaa kirjoittaa! Idealistalla on ainakin: asunnon etsimisen kriteerit, keittiön suunnittelu/ideat, nykyisen kodin esittely, rakkaimmat huonekaluni/tärkeimmät esineeni ja jotain omasta sisustustyylistä.
Lempeyttä tuleviin päiviin toverit. Muistetaan pestä ne kädet!
Istuin lounastauolla samanikäisen kollegani kanssa ja puhuimme tulevaisuuden suunnitelmista. Näin alle kolmekymppisten naisten puheet pyörivät isojen asioiden, esimerkiksi perheen ympärillä – haluaisiko sellaisen ihan oman, milloin sitä sitten pitäisi alkaa sellaista suunnittelemaan ja milloin sitä uskaltaisi alkaa tosissaan yrittämään. Välillä kun tuntuu, että tähän ikään mennessä pitäisi olla jo se oma koti, lapsia ja tarkat ajatukset tulevaisuudesta. Jaoimme kumpikin samat tuntemukset siitä, miten paljon jokin ulkopuolelta tuleva paine voikin vaikuttaa. Ja siitä, miten emme kumpikaan oikein osaa olla kai tarpeeksi aikuisia.
En ole naimisissa, en ole äiti. Enkä juuri ole suunnitellut elämääni vuosiksi eteenpäin. Tarvitseeko sitä? Mielestäni ei. Ei ainakaan liikaa. Muuten käy, niin kuin Frendeissä Monicalle – jos vaan suunnittelee ja suunnittelee, eikä samalla tee, voi aika lipsua ohi ja sitten onkin armoton kiire. En halua elää ”sitten kun” elämää, vaikka olenkin jo saanut itseni kiinni sellaisesta ajattelusta.
Siksi olikin ehkä hyvä, että tämä asunto-asia lähtikin rysäyksellä käyntiin. Muuten olisi voinut käydä niin, että vuoden päästä selaisin edelleen ilmoituksia ja vain haaveilisin. Toisaalta, tämä viime kuukausi on ollut tulvillaan sellaista ajatusmyrskyä ja suuria päätöksiä, että välillä tekisi mieli huutaa seis, en pysy mukana! Viimeksi yleensä rauhallisena ja järkevänä pysyvä maalarimies sanoi, että on niin paljon kysymyksiä vailla vastausta, ettei edes tiedä minkä niistä kysyisi ensimmäisenä. Luotan itse kuitenkin siihen, että kun yhteen on saanut vastauksen, aukeavat ne loput paljon helpommalla!
Tämän projektin myötä olen myös ehkä vähän saanut kiinni siitä, mitä se aikuisuus sitten on.
Aikuisena olemisen plussat: voi tehdä isoja päätöksiä, käydä niitä rohkeasti läpi. Uskallusta ottaa riskejä. Asioiden tarkastelua usealta kantilta, pohtimista ja pohtimista vielä kerran. Vastuun ottamista ja sen kantamista. Itsevarmuuden kasvu, oman itsensä hyväksymisen opettelu. Luottamus kasvaa, omaan kumppaniin sekä itseensä. Intuition kuuntelu vahvistuu. Elämä tasapainottuu.
Aikuisena olemisen miinukset: huoleton elämä unohtuu helposti. Päätä särkee stressi ja liika asioiden ajattelu (tähän auttaa eläinvideot, onneksi maalarimies lähettelee niitä kesken työpäivän piristykseksi) Turhautuminen, kun en tiedäkään jotain asiaa ja sen ratkaisu ei löydy nopealla googlaamisella (en ennen tiennyt että on olemassa rakennesuunnittelija, nyt tiedän mutta en vielä sitä mistä ja mihin hintaan sellaisen avuksi saisimme) Väsymys, joka ei poistu vaikka nukut mielestäsi tarpeeksi. Perjantaina ruuan kanssa juodusta viinistä voi tullakin krapula.
Maalarimiehen ottama filmikuva, minä työni ääressä Suomenlinnassa.
Nyt kun kauppakirjat on kirjoitettu ja emme voi vielä varsinaisesti tehdä asunnolla mitään, on mielen vallannut yllättävä rauhallisuus. Asiat kyllä menevät omalla painollaan, eikä joitakin asioita voi vain ennalta suunnitella.
Vastoinkäymisiä varmasti tulee, mutta tässä aikuistumisen prosessissa on tullut kasvatettua aika hyvä puskuri niitäkin vastaan.
Vietin suuren osan lapsuudestani tiiviisti erään kirjasarjan parissa ja sieltä on jäänyt mieleeni yksi lause:
”Tulee jos on tullakseen ja me kohtaamme sen pystypäin, sitten kun se tulee” sanoi Hagrid.
