Tämä oli koti

Etsin viisi vuotta sitten loppukesästä meille uutta kotia Tampereelta ja kävelin pitkin keskustan katuja asuntonäytöstä toiseen.

Kävelin punatiilisen vanhan kerrostalon ohi ja oli pakko pysähtyä hetkeksi, niin kaunis talo mielestäni oli. Asunto löytyi kuitenkin toisaalta, vanhan kenkätehtaan ylimmästä kerroksesta ja niin siirsimme tavarat synnyinkaupungista Keski-Suomesta uusiin maisemiin Pirkanmaalle.

Kenkätehtaan koti oli hetken aikaa sopiva meille, mutta alusta lähtien vain väliaikainen ratkaisu. En saanut punatiilistä taloa mielestäni. Seuraavana keväänä, aivan sattumalta, huomasin ilmoituksen. Talosta oli vapautumassa kenkätehtaan kotia isompi ja edullisempi asunto!

Laitoin heti hakemuksen ja soitin seuraavana päivänä asunnon vuokraajalle. Mikä kohtalo olikaan, he olivat juuri tarjoamassa asuntoa meille! Yksi näyttö ja asunto oli meidän. Niin siitä tuli koti seuraaviksi lähes neljäksi vuodeksi.

Tämä koti on ollut ihana. Täällä on ollut hyvä olla. Täällä meistä muotoutui maalarimiehen kanssa entistä tiiviimpi kaksikko, tätä kunnostettiin yhdessä melkein kuin omaa.

Vuokrasopimus on irtisanottu, tästä on tulossa jonkun muun koti. Kuvasin kodin nurkat uudelle vuokraajalle ja tajusin, miten hassun haikealta tuntuu lähteä täältä. Pihalla naapuri harmitteli muuttoamme, sanoi että tavataan vielä ja toivoi kaikkea hyvää uuteen kotiin. Toivon todella, että uuden kodin naapurit olisivat edes hiukan samaa maata kuin tämän talon asukkaat.

En jää kaipaamaan niinkään juuri tätä asuntoa, vaan niitä hetkiä täällä. Sitä, kun olohuone oli täynnä ystäviä, musiikkia ja naurua. Keittiössä käytyjä pitkiä keskusteluja. Niitä viikonloppuja, kun saimme kylään kasan ystäviä tai perheenjäseniä ja kaapista kaivettiin kaikki mahdolliset vieraspeitot ja tyynyt. Niitä aamuja, kun maalarimies teki aamiaista ja aurinko paistoi keittiön ikkunasta niin voimalla, että tuli kuuma.

Olen sen verran hassu ihminen, että kiinnyn nopeasti minulle tärkeisiin paikkoihin. Siksi varmaan muutin niin myöhään pois kotoa ja lapsuudenkotini on edelleen ihan hurjan rakas paikka. Olen myös melko tarkka ja vaativa asuntojen suhteen, koti on niin tärkeä, että se ei vaan voi olla mikään murju. On tärkeää, minkälainen tunne asuntoon astuessa syntyy, ehkä siksi kenkätehtaan koti ei saanut meitä asettumaan sinne pitkäksi aikaa – se oli kiva ja juuri remontoitu, mutta ei herättänyt juuri mitään tunteita.

Omistusasuntoa etsiessämme menimme siis myös tunne edellä. Kohteet valittiin kyllä järjellä, mutta päätös tehtiin tuntemuksien perusteella. Siksi olen varma, että uudesta kodista tulee yhtä tärkeä paikka kuin tästäkin asunnosta, niin vahvasti näimme itsemme asumaan siellä – tuli tunne että tämä on meidän koti.

Kahden viikon päästä tämä koti on tyhjä ja arki siirretty  uusille kulmille. Uusi lähikauppa, uudet lenkkireitit. Uudet naapurit, uudet rutiinit. Muuttolaatikoiden keskellä asumista, ilman sohvaa ja kunnon sänkyä (saimme ne myytyä, jee! mutta uusia ei ole vielä tilattu) ja tulevaisuudessa häämöttää keittiöremontti.

Ilmassa on samaan aikaan jännitystä ja iloa, aivan pian alkaa tapahtua!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *