Tiedän, että olen tämän kirjasuositukseni kanssa vuosia myöhässä. Jos nyt kuitenkin on vielä joku muukin, joka ei ole lukenut John Ajvide Lindqvistin esikoisromaania, niin haluan lämpimästi kehottaa lukemaan!

Kyproksella ollessani pakenin unimaailman lisäksi todellisuutta kirjan maailmaan. Ahmin lumoutuneena lauseita ja sanoja. Kirjan loputtua purskahdin miltei itkuun sekä liikutuksesta että siitä haikeuden tunteesta, että nyt se oli luettu.

Kirja oli hyvin monitasoinen. Henkilöhahmot olivat melkeinpä juonta kiinnostavampaa seurattavaa. Juoni oli lopulta melko tuttu, mutta kaikki omalla tavallaan rikki olevat henkilöt tekivät kirjasta kiinnostavan.

Päädyin lukemaan kirjaa, koska fanitan vampyyreita. Ystävät hämärän jälkeen on kuitenkin paljon enemmän kuin vampyyrikirja. Se on kasvutarina, ja se on tarina pikkukaupungin elämästä. Lopulta ei ole merkitystä sillä, onko kirjassa joitain yliluonnollisia elementteä vai ei. Lopulta on kyse siitä, miten vangitsevan hyvin elämää on kuvattu. Kirja vei täysin mukanaan, ja siitä oli viimeisen sivun jälkeen vaikea päästää irti.