Ikäkriisini kuvina

Tämä on viimeinen päiväni 26-vuotiaana. Tähän mennessä olen säästynyt aika hyvin ikäkriiseiltä, mutta tänä vuonna se iski. Ahdistaa. 27 vuotta on aika paljon. Se kuulostaa siltä, että pitäisi olla aikuinen. Se kuulostaa siltä, että pitäisi olla saavuttanut jotain elämässään. Se kuulostaa siltä, että gradun pitäisi olla jo valmis. Se kuulostaa…

No teen aikamatkan kuvien avulla.

Tässä olen minä ja ystäväni neiti H ruotsinlaivalla vuonna 2003. Neiti H on se ihminen, joka on ollut osana KAIKISSA minun miesjutuissani. En tarkoita konkreettisesti vaan henkisesti. Hän on se, joka on useamman kerran haukkunut huonot miesvalintani, lohduttanut minua, kuunnellut ja laittanut minulle lohdutusruokaa. Hän on ollut siis osa elämääni monen, monen vuoden ajan. Yksi erityisistä, meitä yhdistävistä asioista on Paholaistalo-elokuva. Olemme nähneet sen useamman kerran. Olemme joka kerta todenneet sen olevan niin huono, että se ei edes naurata. Lähinnä itkettää.

Tässä olen minä – edelleen vuonna 2003. Kun näin tämän kuvan, nauroin ääneen. Oli siis ihan pakko laittaa tämä tänne. Ihan järkyttävä! Toivon, että en ole meikannut naamaani valkoiseksi, vaan tuo kalpeus johtuu valosta. Aika pahis! Poikaystäväni oli päässyt armeijasta ja antanut minulle tunnistelaattansa ja perinteisen armeijan nallen. Huomatkaa myös kuvassa oleva Nokian puhelin. Tuollaisia aarteita ei enää ole!

Tämä kuva on vuodelta 2004. Se on ollut kotisivuillani kertomassa, miltä irkkaaja Fenja näyttää. Irkkaan yhä nimimerkillä Fenja IrcNetissä. Irkkauksen aloitin ollessani 7-luokalla. Luokkakaverit (tytöt) opettivat.

Edelleen on vuosi 2004. Ensimmäinen kummilapseni syntyi. Kuvassa oleva poika on serkkuni ja rouva isomammani. Lapset ovat kasvaneet, eikä isomammaa enää ole.

Jotain, mikä oli 2004, on yhä. Fanitukseni Antti Tuiskua kohtaan. Takana on EPO:n järjestämät parttenkoliaaset ja pari tuntia unta. Halusin kokeilla Helsingin kulttuuritalon portailla, miltä keikalle jonottaminen tuntuu. Hauskaahan se oli. Siitäkin huolimatta, etten päässyt n. 7 tunnin jonottamisen jälkeen edes eturiviin.

Tämä on yksi lempikuvistani, koska onhan tuo nyt söpö kuva! Edelleen on vuosi 2004. Silloin osallistuin ensimmäisiin vuosijuhliini. Ne olivat Turun yliopiston pohjalaisen osakunnan vuosijuhlat. Ylläni on sama mekko kuin ylioppilasjuhlissani. Olen pitänyt samaa mekkoa vielä kerran tuon jälkeen, mutta nyt se taitaa olla jo liian useat juhlat nähnyt.

Vielä yksi kuva vuodelta 2004, koska se on ollut ainut kerta elämässäni, kun olen ollut miltei blondi. Tosin. Olikohan se sittenkin 2003? Oikeastihan en muista näitä vuosia, vaan katsoin, mitä kuvissa lukee. Blondina olin kuitenkin itseasiassa vuonna 2002. Hmm. Kyllä, koska ajokorttikuvassani minulla on ihan järkyttävä juurikasvu. En muista ottaneeni sen jälkeen yhtä paljon raitoja. Näytin siis tuolta. Harmaat glitterit ja vaaleat hiukset.

Tämä kuva on joululta 2005. Mulla on huuurjan pitkät hiukset! Rakastin noita kuituraitoja. Kuituraidat ovat ehkä ainoa tapa saada kirkkaat värit pysymään 3 kk kirkkaina. En tiedä, tehdäänkö kuituraitoja enää. En ole kokeillut tuon jälkeen. Kuvassa ovat samat serkut kuin ylemmässä kuvassa.

Vuosi 2005. Sen vain sanon, että silloin, kun oli laiha, kuvitteli olevansa lihava. Aina olen ajatellut, että mahaa on liikaa. Kai se maha sitten kosti tyytymättömyyden ja osoitti, mikä on liikaa. Hehee. Tuo oli aikaa, kun pidin kädessä aina tuollaista hikinauhaa –  enkä tosiaankaan urheilun takia. Luomivärinkäyttönikin oli ihan kohtuullista.

2006 GOOM. Hankimme anttituisku.netin (silloin se oli .net) tyttöjen kanssa tuollaiset paidat, koska me olimme muka niin vanhoja Antti Tuisku -faneja. Hehee. Kaulassa Etelä-Pohjanmaa ja Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Olen ollut kolmesti(?) Goomilla, eivätkä ne ole koskaan oikein vakuuttaneet. Ne maksavat erittäin paljon, eikä siellä ole mitään erityistä. Ne risteilyt kaipaisivat ainakin paidan, jossa lukee: ”En tullut tänne panemaan!” Se oli nimittäin vähän epäselvää monelle.

2006 ja tuota – nyt tuli ikävä pitkiä hiuksia! :D Musta tuntuu, että en ole ollut menossa mihinkään teemabileisiin. Ihan vaan johonkin tavalliseen illanviettoon.

2007 fanityttö ja Ilkka Jääskeläinen. Kävin lukuisilla Ilkka ja Heikki Jääskeläisen keikoilla. Heidän ainoaksi jäänyt albuminsa auttoi minua paljon vaikeina hetkinä. Kaksoset ovat ainot, joille olen koskaan antanut fanilahjan. Sen annoin suoraan sydämestäni. Keikkamatkoilla kuljin rakkaan ystäväporukan kanssa. Kutsuimme toisiamme lehemiksi. Ilkka ja Heikki katosivat esiintymislavoilta. Ystävät jäivät.

2007 ja MM-kyykkä. Kuvassa ovat ystäväni rouva H ja neiti A. Paidoissamme on ehkä maailman ainoa mies, josta olemme samaa mieltä: Daniel Craig. OMG HOT. MM-kyykkä on muuten aivan mainio tapahtuma. En tainnut saada yhtään kyykkää ulos kentältä, mutta hauskaa oli. :)

2007 – ja vasta nyt ensimmäinen kuva S-Osikselta. Kuvat ovat kalabileistä, jossa oli mukana mm. minä ja ystäväni neiti J. Osakunnat – etenkin Turun yliopiston pohjalainen osakunta – ovat ehdottomasti parasta, mitä yliopistoelämässäni on tapahtunut.  Olen saanut kokemusta asioista, joista en muuten olisi. Olen saanut olla mukana upeissa tapahtumissa ja tavata upeita ihmisiä. Ihmisiä, joista on tullut elinikäisiä ystäviä.

Olipa kerran juhannus 2007, jolloin huomasin, että ystäväni seurustelee toisen ystäväni kanssa. Jossain vaiheessa iltaa oli pakko varmistaa: ”Oot silti aina mun!” ”Niin säkin mun!” Ensi kesänä olen kaasona ystävieni häissä.

2007 oli kai ne vuosijuhlat, joissa käytin kuvassa olevaa mekkoa ensimmäisen kerran. Rakastuin mekkoon niin paljon, että 200 euron hintalappu ei saanut edes köhimään. Kyseisissä juhlissa pidin puheen miehille. Puheessa mainitsin sanat ”James Bond” ja ”Oh my god hot!”. Se oli hieno puhe. Olen ylpeä. Samoissa bileissä iskin avecikseni plaseeratun kadetin ja saavuin sillikselle iltapuvussa. Hienot juhlat.

2008. En oikeastaan tiedä, miksi tämä kuva on otettu. Siitä syystä julkaisen sen siis täällä! Kädessäni Orjatar-kahleet. Muistan miettineeni pitkän aikaa, voinko ostaa Orjatar-paidan. Tulin siihen tulokseen, että se on itseironista ja hyväksyttävää.

2008 – Punatukkainen tyttö. Tuota väriä on ikävä.

 

Tässä oli pieni ote elämästäni. Valokuvat valikoituivat todella satunnaisesti ja silti voin todeta näyttäväni onnelliselta. Eivät ole menneet vuodet hukkaan.

Monta asiaa on muuttunut, ja olen itsekin muuttunut. On vaikea hyväksyä se, etten enää tule jatkoilta kotiin samoilla silmillä aamun ensimmäisellä bussilla. Tai etten enää vapaapäivänä nuku yli puolenpäivän. Tänäänkin laitoin herätyskellon soimaan klo 9. Bileissä olen nykyään ensimmäinen, joka menee nukkumaan. Ruuaksikin haluan syödä useimmiten jotain muuta kuin leipää.

Mutta kuitenkin. Tänään olen viimeistä päivää 26-vuotias. Tältä minä näytän juuri italian tunnilta, Alkosta ja kaupasta tulleena sekä 10 minuuttia kissaa silittäneenä:

Olen yhä onnellinen ja katson kohti tulevaa. Avoimin mielin ja tukka sekaisin!