Harrastus & Surulliseksi tekevä laulu

4. Harrastus

lilysupernatural.jpg

Screenshot on ihan hyvä kuva. Olin liian laiska ladatakseni kamerani ja ottaakseni kuvan dvd-boxeistani. Sen lisäksi olen luvannut, että en googleta tänne kuvia, joten tässä on lopputulos.

Kuva harrastuksesta oli aika vaikea. Mietin, että minulla ei ole kuvia yksistäkään tansstreeneistä – eikä edes tanssibileistä. Osakuntatoiminnasta taas olisi läjäpäin kuvia, mutta ne eivät kerro oikeastaan mitään. Keikkakuvia mietin myös hetken, mutta ajattelin, että se olisi liian tylsä ratkaisu.

Päädyin siis Supernaturaliin. Supernatural on meidän kommuunin yhteinen harrastus. Jos joskus saamme asunnon kuntoon ja pidämme tuparit, tulee teemana olemaan ehdottomasti Supernatural.

Supernatural-jatkot ovat myös aivan legendaksi muodostunut käsite. Kyllä, niillä jatkoilla ihan oikeasti katsellaan Supernaturalia. Jos bileiden lopuksi ei olla jostain syystä katseltu, katsellaan sitä aamulla, kun on herätty.

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä, joiden perusteella määrittelen ihmistä on: ”Sam vai Dean?” Sam. Tottakai.

4. A song that makes you sad

http://www.youtube.com/watch?v=g_2cdZ96sgU

Tämä oli ihan käsittämättömän vaikea. Vaikka useat biisit ovat surullisia, ne ovat yleensä lohduttavia tai ilahduttavia. Biisi, joka tekee surulliseksi. En keksinyt oikein mitään. Ainoat mieleeni tulevat biisit olivat Janen Menin lankaan tai Liian pitkät tiet. Niitä ei löytynyt Youtubesta, joten ne täytyi pyyhkiä pois listalta. Seuraava ideani oli The Curen There is no if, mutta sekin on enemmän lohduttava kuin surullinen.

Näitä biisejä miettiessäni minulla tuli sitten täysin sattumalta mieleen tämä Paula Vesalan ja Olavi Uusivirran tulkinta biisistä Pimeä tie, mukavaa matkaa. Tämä on surullinen.

 

Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

day 04 – a song that makes you sad
day 05 – a song that reminds you of someone
day 06 – a song that reminds you of somewhere
day 07 – a song that reminds you of a certain event
day 08 – a song that you know all the words to
day 09 – a song that you can dance to
day 10 – a song that makes you fall asleep
day 11 – a song from your favorite band
day 12 – a song from a band you hate
day 13 – a song that is a guilty pleasure
day 14 – a song that no one would expect you to love
day 15 – a song that describes you
day 16 – a song that you used to love but now hate
day 17 – a song that you hear often on the radio
day 18 – a song that you wish you heard on the radio
day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

Suhteet Oma elämä