Sairaslomalla
Flunssani päätti sitten olla sen verran sitkeä, etten kyennyt puhumaan asiakkaiden kanssa. Kommunikointia häiritsi jonkin verran se, että koko ajan yskitti tai ääni meinasi kadota. Vartin työkokeilun jälkeen päädyin loppupäiväksi sairaslomalle.
Sairaslomalla olosta tulee aina jotenkin tyhmä olo ja huono omatunto. Siitäkin huolimatta, että tämä on toinen sairaslomapäiväni kuluneen vuoden ajalta.
Olen aina ajatellut, että korkea työmoraali on suomalaisten perusominaisuus. Kaikki siirtävät sairaslomalle jäämistä viimeiseen asti. Tajusin olevani väärässä, kun luin tämän City-lehden artikkelin.
2007 vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan (löytyy yllä olevasta artikkelista):
”15–20 % sairauslomista ei johdu työkykyä alentavasta sairaudesta, vaan valehtelusta, oireiden liioittelusta tai sairausloman väärästä tulkinnasta.”
Nyt ei enää riitä, että potee huonoa omaatuntoa sairastumisesta. Pitää myös pelätä sitä, että työnantaja tai työkaverit kuvittelevat sairaslomalla olevan olevan valehtelija. Kylläpäs sairastavan taakka on suuri!
Loppupäivän aion viettää Finrexinin, appelsiinien, omenoiden ja leffojen parissa peiton alla. Ehkä sitä huomenna jo taas pystyy puhumaan.