Pussikaljaa joulukuussa
Turussa on märkää ja sataa vettä. Ei puhettakaan mistään lumesta. Joinain päivinä on tullut taivaalta räntää tai muuta ahdistavaa liejua. Olen ollut ärsyyntynyt, koska mielestäni lumi ja pakkanen kuuluvat talveen.
Koska väitän olevani positiivinen ihminen, päätin vaihtaa asennetta. Nautitaan siitä sateesta ja lämmöstä vaikka väkisin!
Eilen istuin keskiyöllä Tuomiokirkkopuistossa juomassa pussisiideriä. Olihan se melko jouluista tuijotella valtion tunnetuinta joulukuusta, joka seisoo Suomen kauneimman kirkon edessä. Ohi kulkeneet ihmiset katselivat meitä vähän kummastuneina.
Tämä sateinen joulukuu on tuonut vahvasti mieleeni Venetsian. Sielläkin satoi. Siellä sai nauttia ihastuttavasta ilmiöstä nimeltä L’acqua alta, joka tarkoitti sitä, että koko saari jäi veden alle. Ihmiset kahlasivat siellä korkeissa saappaissa paikasta toiseen.
L’acqua alta ei sentään ollut jatkuva ilmiö. Sade ei muutenkaan tuntunut Venetsiassa niin lohduttomalta. Syynä saattoi olla se, että kadulta sai ostaa Vin Brületa. Sitä kaipaan tällä hetkellä eniten. Missä on maustettu punaviini, jota saa ostaa kadulta 2 euron hintaan?
Olihan se kylmä Magnerskin hyvää, mutta sen jälkeen oli pakko hakeutua lämpimään…
Katsokaa nyt! Venetsiassa sade on hauskaa!
Ja kaunista!
Vin Brüle! <3
Kuva Turusta: Johannes
Kuvat Venetsiasta: Pauli