Tällaisina hetkinä kaipaan parisuhdetta

Olen niin väsynyt, että pakastepitsan valmistaminen tuntuu erittäin raskaalta. Olisi mukavaa, jos joku lämmittäisi uunin, paistaisi pitsan, paloittelisi sen ja asettaisi sen eteeni. Voisin vain möllöttää omassa hiljaisuudessani siihen asti.

Ruuan jälkeen minulle voisi todeta, etteivät möröt tule tänä yönä – tai vaikka tulisivatkin, Sam ja Dean tulevat myös.

Minua voisi halata niin pitkään, että nukahdan. Tässä tapauksessa se olisi ehkä kaksi minuuttia.

Mutta ei. Tässä joudun kirjoittamaan päivitystä, jotta pysyisin hereillä sen ajan, kun pitsa on uunissa. Muuten saattaisin nukahtaa, ja pitsa muuttuisi mustaksi.

Sanonpahan vain, että Tallinnan reissut ovat kaikesta hauskuudestaan huolimatta melko raskaita. Samoin sinkkuelämä – ainakin välillä.