Lauantaina on vuosijuhlat

lilyvuosijuhlat.jpg

Eniten ehkä odotan sitä hetkeä, kun voin hengähtää ja todeta, että kaikki meni hyvin. Tai no, eihän minun näissä vuosijuhlissa tarvitse stressata kuin siitä, ettei käsiohjelmassa ja juhlajulkaisussa ole mitään toivottomia kirjoitus- tai taittovirheitä.

Sen lisäksi voin vähän stressata siitä, että saan päähäni taottua, etteivät nämä ole vielä hyvästit S-Osikselle. Vappuun on vielä aikaa.

Lauantaina on tarkoitus juhlia ja muistella kaikkia niitä hetkiä, jotka olen Yo-taloissa kokenut. Yksi niistä hetkistä on vuosijuhlien jatkot, joista ylläoleva kuva on napattu. Minä rauhotuin hetkeksi. Sen jälkeen taisin tanssia aamuun asti – niin kuin vuosijuhlissa kuuluukin.

Eivät ne ole juhlat eikä mitkään, ellei saavu sillikselle iltapuvussa. Saa nähdä, miten tänä vuonna käy. Ainakin aion pakata pyyhkeen mukaani jo cocktail-tilaisuuteen lähtiessäni.

Suhteet Oma elämä