Ulkonäkökyttäystä

Olin joskus lukioikäisenä Marco Bjurströmin pitämällä showtanssikurssilla. Siellä Marco halusi keskustella siitä, miten tanssijat helposti ajautuvat syömishäiriöön. Silloin asia ei mitenkään suuremmin koskettanut juuri minua.

Nykyään tanssin monta kertaa viikossa. Tanssitreeneissä näkee monia kaunisvartaloisia naisia. Se on aiheuttanut sen, että on alkanut itsekin kiinnittää enemmän huomiota omaan ulkonäköönsä.

Sitä katselee peilistä itseään ja miettii, onko maha pienentynyt yhtään. Sitä miettii välillä pitsaa syödessään tai siideriä juodessaan, että onneksi on liikkunut sinä päivänä tarpeeksi, ettei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.

Eihän siinä sinänsä mitään väärää ole, että kiinittää huomiota siihen, että näyttää terveeltä. Liikunta on järkevää, eikä ole väärin miettiä, ettei sitä pitsaa tarvitsisi ainakaan monta kertaa viikossa syödä.

Ongelmana on vain se, että minä en halua olla niin kiinnostunut omasta ulkonäöstäni. Ei sen saisi olla niin tärkeää. En halua ajautua tilanteeseen, jossa en enää uskalla poistua kotoani ilman, että olen meikannut.

Ulkonäöstä keskusteleminen on muutenkin melkoisen tylsää ja ärsyttävää. En arvosta ihmistä sen perusteella, onko hänellä kova hauis tai kauniit vatsalihakset. Miksi siis minun pitäisi arvostaa itseänikään sen perusteella, miltä näytän?

Pelkään, että liiallisen pinnan kyttäämisen vuoksi unohtuu se sisältö. Eihän ne nuketkaan ole kauniita, elleivät ne osaa hymyillä.

Hyvinvointi Liikunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.