R.I.P. S-Osis

Minä en hymyile.

Syynä ei ole se, etten osaa ottaa itsestäni kunnollisia ”päivän asu” -kuvia.

Syynä ei ole se, että jalassani ovat aivan kammottavat sukkahousut.

 

Syynä on se, että minä olen menossa illalla hautajaisiin – S-Osiksen hautajaisiin.

Tänään on toiseksi viimeinen bändi-ilta S-osiksella ikinä. Turusta tuhotaan jälleen yksi paikka, jossa pienillä bändeillä on ollut mahdollista astua kohti maailmanvalloitusta. Turusta tuhotaan jälleen yksi paikka, jossa opiskelijoilla on ollut mahdollista käydä bändi-illoissa kohtuulliseen hintaan.

Itselleni ja monelle ystävälleni S-Osis on ollut paljon muutakin kuin bändi-iltojen näyttämö. S-Osis on ollut kohtaamispaikka, lepopaikka, juhlapaikka ja mielentila. Se, mitä S-Osis on minulle antanut, ei tule koskaan kuolemaan.

Vaikka S-Osiksen fyysinen keho tuhotaan remontin myötä, jää jäljelle sen sykkivä sydän. Tämä sydän on osakunnat ja sen aktiiviset toimijat. Se ei ole lohtu bändeille, mutta se on lohtu niille ihmisille, jotka haluavat olla osa elävää ja hullua opiskelijakulttuuria.

Minkään paikan tuhoaminen ei voi tuhota sitä tahdonlujuutta ja tunteen paloa, joita olen saanut nämä vuodet osakunnilla nähdä. Hautajaiset ovat yhden aikakauden päätös, mutta toisen aikakauden alku.

Tänään pukeudun hymyttömään surupukuun, mutta vappuna juhlin paremman tulevaisuuden puolesta hymyillen S-osiksen pian raunioiksi muuttuvilla lattioilla.