Matkatarinoita Riian lentokentältä
Matkamme Italiaan alkoi Turun lentokentältä. Edellisenä iltana päättelin, ettei matkustamista varten tarvitse nukkua pitkiä yöunia, vaan voin ihan hyvin tanssia ja juoruta yöhön asti. Palasin kotiin klo 2 aikoihin, pakkasin laukkuuni ensimmäisenä vastaan tulleet vaatteet, nukuin joitain tunteja ja lähdin matkaan.
Matkalla bussipysäkille soitin neiti A:lle, koska hän ei ollut vastannut tekstiviestiini: ”Hei! Ajattelin varmistaa, että oothan hereillä?” ”Voi V****”, sanoi neiti A. ”Täh? Etkö sä oikeasti ollut hereillä?””No en. Tuun taksilla perässä.” Neiti A oli ajatellut, että voi ihan hyvin olla yökerhossa valomerkkiin asti ennen reissua. Herätyskello oli mystisesti jättänyt herättämättä.
Selvisimme kaikesta huolimatta ajoissa lentokentälle. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes koneemme piti laskeutua Riikaan. Kone ei saanut laskeutumislupaa sumun takia. Joo, sumun. Luulisi, että sumu ei ole nykyään mikään syy olla laskeutumatta, mutta ilmeisesti se joillain kentillä on. Koska sumu ei väistynyt, jouduimme laskeutumaan Tallinnaan tankkaamaan.
Päästyämme Riikaan reilusti myöhässä meidät ohjattiin jonoon, josta piti selvitä, miten pääsemme etenemään. En ole ikinä elämässäni nähnyt mitään yhtä tehotonta kuin se jonottaminen oli. Jono eteni tunnissa ehkä 10 metriä. Me suomalaiset jonossa tutustuimme toisiimme ja keksimme useita eri ratkaisuja siihen, miten asiat olisi voinut hoitaa paremmin. Emme kuitenkaan valitettavasti voineet ottaa ohjia käsiimme, joten tyydyimme siihen toiseen suomalaiseen ongelmanratkaisukeinoon: alkoholiin.
En tiennyt, että noin vahvoja lonkeroita edes tehdään. En myöskään tiennyt, että lonkeroa saa ostettua kauempaakin kuin Virosta. Hyvää se joka tapauksessa oli. Sen ja erään kirjailijan seurassa kului reilu tunti – tai pari. Paras asia jonottamisessa olikin se, että tutustui ihmisiin. Suomalaiset ihmiset ovat yllättävän seurallisia siinä vaiheessa, kun he joutuvat yhdessä pinteeseen.
Tässä vaiheessa kuvittelimme olevamme jo lähellä. Todellisuudessa jonotusaikaa taisi olla vielä jäljellä n. 2 tuntia. Jonotus ei todellakaan toiminut mitenkään. Ihmisiä palveltiin täysin satunnaisista syistä myös jonon keskeltä. Eräskin tyttö kysyi virkailijalta jotain, minkä seurauksena virkailija pyysi hänen matkalippunsa ja palasi kolmen tunnin kuluttua tuomaan hänelle hotelli- ja taksikortin. Me saimme seuraavan päivän lennolle hankittua liput soittamalla Air Balticin asiakaspalvelunumeroon, mutta jouduimme jäämään jonoon odottamaan hotelli- ja taksikortteja.
Viimeinen viinilasillinen nautittiin siinä vaiheessa, kun hermot olivat kiristyneet vähien yöunien ja nälän takia äärimmilleen. Selvisimme jonotuksesta kuitenkin pääasiassa ilman kiroilua ja pidimme vuorotellen toisiamme pystyssä. Tietenkin myös irkissä ja Facebookissa valittaminen auttoi sietämään tilannetta. Kiitos siis kaikille, jotka olivat virtuaalisesti tukenamme! Jonotusaikamme oli n. 11 tuntia. 12 tuntia Riikaan laskeutumisemme jälkeen pääsimme hotellihuoneeseen nukkumaan.
Seuraavana aamuna saimme vihdoin ruokaa! Se ei kuitenkaan maistunut juuri miltään. Kaikki maku Riikaan oli mennyt, joten olimme enemmän kuin onnellisia laskeutuessamme Roomaan.
Nyt pitäisi varmaan olla valveutunut kuluttaja ja lähettää Air Balticille rakentavaa palautetta siitä, miten asiat voisi hoitaa sujuvammin. 11 tunnin jonotus sumun takia ei ole missään määrin kohtuullista. Seuraavan kerran taidan harkita kahdesti, ostanko välilaskullisen lennon vai en.