Verona: kaunis ja ihana
Verona on ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani Italiassa. Romeon ja Julian kaupunki on yksinkertaisesti aivan uskomattoman suloinen. Tästä syystä Verona tuli mieleeni melkein heti, kun pohdimme missä kaikkialla reissullamme kävisimme.
Olen käynyt Veronassa monta kertaa, koska sinne pääsee Venetsiasta junalla nopesti ja halvalla. Olen käynyt kaikki turistinähtävyydet läpi, ja jopa kirjoittanut Julian talossa kirjeen Julialle. Kyllä, siellä ne ihmiset kirjoittelevat kirjeitä Julialle ja kyselevät neuvoja rakkaushuoliinsa. Itse taisin yksinkertaisesti kirjoittaa: ”Dove é il mio Romeo?” ”Missä minun Romeoni on?” Julia ei ole vastannut, eikä Romeo tälläkään kerralla kävellyt vastaan. Parasta Veronassa on kuitenkin kulkea kaduilla ja nauttia kaupungin tunnelmasta. Joidenkin kaupungin baarien ja kahviloiden vessoista nauttiminen onkin sitten aivan eri juttunsa. Joillekin saattaa tulla järkytyksenä se, että lattiassa on pelkkä allas ilman pyttyä…
Katsokaa nyt! Noillakin parvekkeilla voisi Romeolle huhuilla, tai Fabiolle, tai Antoniolle, tai mitä näitä italialaisia miehiä nyt on…
Kuvassa on Dante. Paikallinen oppaamme (no sellainen italialainen mies! Kyllähän ne huutamalla – tai ainakin sähköisillä yhteydenotoilla ilmaantuvat lopulta paikalle.) kertoi, että Dante oli paennut Veronaan, koska Verona oli valtion vallan alainen ja hyväksyi hänen kirjoituksensa helvetistä. Opas kertoi myös, miten linnoituksen muurien ylälaidan muodosta voi päätellä, onko kaupunki kuulunut valtiolle vai kirkolle. Eihän minulla niistä muureista ole kuvaa. Olisihan se ihan liian fiksua. Voisi vaikka seuraavallakin kerralla muistaa asian.
Tuomiokirkko. Eihän se nyt mihinkään kuvaan mahdu. Näimme lauantaipäivän aikana 2-3 hääparia. Yksi pari käveli muina miehinä keskellä Veronan katua. Mikä voisi toisaalta olla idyllisempää?
”Hei, jos te jaksatte kiivetä, niin tuolla ylhäällä on aivan mahtava näkymä tähän kaupunkiin”, totesi Herra F. ”Joo, voin kuvitella!” vastasi siihen Neiti A. ”No haluatko kuvitella, vai haluatko myös nähdä?”
”Tarkoittaako kiipeäminen jotain tuntien urakkaa?”, minä halusin tietää. ”No, eikun jotain 10 minuutin kiipeämistä, mutta matkalla on paljon portaita.” ”Aijaa! No meidän pitääkin saada vähän treeniä kaiken tämän syömisen jälkeen.”
Näkymä oli käsittämättömän upea.
Sanattomaksi menimme. Ilman opastusta emme olisi tuonne osanneet kiivetä.
