Vain oman alan töillä on merkitystä?

Mulla on ollut tänään vapaapäivä, jolloin tarkoitus oli kirjoittaa gradua. Kirjoitinhan minä – vähän. Se vähäkin tuntui niin raskaalta, että päätin palkita itseni jäätelöllä ja täydellisellä rentoutumisella kirjan parissa riippukeinussa. Mitä enemmän gradua teen, sitä vahvemmin tajuan, että en halua tutkijaksi. En missään tapauksessa.

Toinen ammatti, johon koulutukseni olisi voinut tähdätä on opettaja. Se onkin sitten se toinen ammatti, josta tiedän varmasti, etten sitä halua tehdä. Vaikuttaa lupaavalta. Minusta tulee filosofian maisteri, joka ei halua tehdä oman alansa töitä.

Alkusyksystä hain työpaikkaa. Minut todettiin hommaan päteväksi, mutta ongelmaksi muodostui koulutukseni. Olen ylikoulutettu. Olen ylikoulutettu pelkästään humanististen tieteiden kandidaatin papereilla. En koskaan ennen ollut edes ajatellut, että liika koulutuskin voi olla ongelma. Eivätkö ihmiset kuitenkin lähtökohtaisesti hae niitä töitä, joita haluavat tehdä? Ilmeisesti sitten eivät.

Viime aikoina olen todennut olevani asiakaspalvelijana ja pitäväni siitä. Olen myös kertonut haaveistani muuttaa Australiaan joksikin aikaa. Siellä haluaisin työskennellä hostellissa. Nämä asiat saavat aikaa jomman kumman reaktion: ”Kyllä on kannattanut kouluttautua yliopistossa, että voit tehdä tommosta työtä.” tai ”Ai, aiotko perustaa oman hostellin?”

No, mitä v.. ihmettä? Tottakai kouluttautuminen ja itsensä sivistäminen on aina järkevää. Ja tottakai joka ainoa työpaikka ja työ on tärkeää. Ja ei, en todellakaan aio perustaa omaa hostellia. Haluan vain nähdä maailmaa ja tavata ihmisiä.

Mielestäni on surullista, että ihmisen arvo tuntuu välillä perustuvan liikaa sen perusteella, millaista työtä hän tekee. Jokainen työ ja työpaikka on arvokas. Myös jokainen ihminen on itsessään arvokas.