Kirpputoreista ja naamiaisista
Mulla on onnekseni kaveriporukka, josta suurin osa on hulluna erilaisiin teemabileisiin ja naamiaisiin. Olen myös saanut kokea kaikkien naamiaisten kuninkaan, Venetsian karnevaalit:
Vakuuttavaa eikö? No. Kerron salaisuuden. Kyseessä on sama puku, jolla tanssin vanhojen tanssini.
Siitä siirrynkin sulavasti käsittelemään käytettyjä vaatteita ja kirpputoreja. Minulla oli pitkään sellainen olo, että en löydä kirpputoreilta koskaan, ikinä yhtään mitään. Lisäksi niissä haisi ja oli ällöä.
Sen jälkeen, kun olen astunut tähän erilaisten teemabileiden maailmaan, olen oppinut käymään kirpputoreilla. Yllättäen niissä ei enää haisekaan tai olekaan ällöä. Niistä myös melko helposti löytää edullisesti teemaan kuin teemaan sopivan asun. Eilen ostin UFF:lta kahdet suorat housut, joista toisia aion käyttää, kun pukeudun Kekkoseksi. Kyllä, aion pukeutua Kekkoseksi. Luulen, että suorille housuille on käyttöä myös Kekkosen ulkopuolella.
Viime aikoina on miettinyt aika paljon sitä, että mitä järkeä on ostaa uusia asioita, jos voi ostaa hyviä asioita myös käytettynä. Ostamani kamera on kaverini vanha ja käytetty. Säästin sekä rahaa että ympäristöä. Kun antaa vanhalle tuotteelle uuden elämän, tulee hyvälle tuulelle.
Erilaisten vanhojen asioiden muokkaaminen uudenlaisiksi on myös kiehtovaa. Harmikseni olen sellaiseen osein liian laiska ja ompelutaidoton. Nytkin yksi punaviinitahrainen päiväpeitto (ei kannattaisi laittaa bileisiin valkoista päiväpeittoa esiin!) kaipaisi uutta ilmettä. Etsin ystävää, joka lainaisi ompelukonetta ja kärsivällisyyttä.
En kuitenkaan ole täydellinen asian suhteen. Ostanhan cd-levyjä, dvd-levyjä, kirjoja ja bändipaitoja. Pyrin kuitenkin antamaan ne eteenpäin, jos en jostain syystä tuotteista pidäkään. Eilen minulle mainostettiin sivustoa, jossa annetaan tai vaihdetaan tuotteita. En ehtinyt tutustumaan siihen vielä kovin hyvin, mutta se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Se on osoitteessa http://www.netcycler.fi/.
Loppuun laitan vielä toisen kuvan, joka oikeuttaa otsikossa olevan maininnan naamiaisista. ;) Kuljin ko. asussa hautausmaan läpi eräisiin bileisiin. Kuva on vuosien takaa. Kuituraidat olivat ihanat!