Ihana, upea, täydellinen, Muse!

Etukäteen totesimme keikkaseuralaiseni kanssa, että Muse ei ole kummankaan lempibändi, mutta vetää varmasti ihan hyvän show:n. Sillä asenteella sitten juoksimme permannolle, kun valot sammuivat. Muse päätti aloittaa suosikkibiisilläni.

Olin ensimmäisestä sekunnista asti täysin lumoutunut. Koko keikka oli alusta loppuun asti puhdasta iloa, onnea ja rakkautta. Se on sanoinkuvaamattoman upea tunne, kun jokin live-esiintyminen vie mukanaan ja koko muu maailma ja aika ympäriltä katoaa. Vieläkin mahanpohjasta kouristaa, kun katselen tuota youtube-videota. Minä en yleensä voi edes sietää falsetti-laulamista, mutta voi Matthew sentään, sydämeni on sinun. Nyt ja aina.

Oli keikassa mukana herkistelyäkin. Kahteen tuntiin mahtui tunnelmia laidasta laitaan. Oli hämmentävää, miten syvässä otteessa ennen encorea esitetyt videoclipit pitivät. Siinä miltei purskahti liikuttuneeseen itkuun ennen kuin bändi saapui takaisin lavalle.

Olin nähnyt Musen kerran aiemmin. Silloin istuin kaukana, kaukana katsomossa, enkä juurikaan päässyt mukaan tunnelmaan. Nyt, kun kesän Olympiastadion-keikan liput tulivat myyntiin, en miettinyt hetkeäkään, haluanko olla permannolla ja vaipua uudelleen Muse-aikaan, jossa millään muulla ei ole mitään merkitystä.

Valokuvissani Matthew on vain valoilmiö siellä jossain lavalla. Todellisuudessa valuimme ihmisvirran mukana yhä lähemmäs ja lähemmäs. Keikkaseura oli loistavaa, ja yhteisenä yleisömassana pomppiminen on aina yhtä ikimuistoista. Keikka antoi sellaista energiaa elämääni, joka palautuu mieleeni aina, kun kuuntelen Musea. Tiettyjen biisien avulla saan voimaa jaksaa mitä vaan.

Koko loppureissun ajan minä olin yhtä sydäntä, onnea ja haaveilua.