Flunssa pitkästä ahkeruudesta

Kirjoittaja kaipaa punaisia hiuksiaan ja maailmaa. Kuva on otettu neljä vuotta sitten Madeiralla.

Tammikuuni on ollut tähän asti varsin ryhdikäs. Olen ollut päivisin töissä, kirjoittanut iltaisin gradua, käynyt suihkussa, katsonut noin tunnin tv:tä ja mennyt nukkumaan. Ahkeruus on ollut mahdollista osittain siksi, että viikottaiset tanssikurssini eivät ole vielä alkaneet. Suurempi syy ahkeruuteeni on kuitenkin se, että vihdoin minulla on jokin visio, mitä gradun valmistuminen minulle merkitsee. Vihdoin ymmärrän, että filosofian maisterin papereiden hankkiminen on askel kohti vapautta: vapautta tehdä ihan mitä tahansa.

Torstaina lähdin töiden jälkeen Tampereelle. Koko junamatkan ajan naputin gradua. Pikkusisko kysyi, haluaisinko aamulla herätä aamulenkille. Tottakai halusin. Herätys oli klo 6.45. Kävimme lenkillä, pikkusiskoni kidutti minua hieman kauneushoitolassaan, kävin tapaamassa rakasta ystäväperhettä, kokeilin seinäkiipeilyä pitkästä aikaa, söin ihanassa thai-ravintolassa, ostin käsittämättömän edullisen lasin punaviiniä ja lähdin junalla Turkuun klo 21.11.

Junamatkalla tajusin, että minuun sattuu ja nenä vuotaa. Ajattelin, että ehkä kiipeily pitkästä aikaa oli rasittanut liikaa. Toivoin unen auttavan. Ei se auttanut. Töissä oli tänään ihan kamalaa. Ei ole kovin miellyttävää yrittää pidätellä aivastuksia ja niiskauksia puhelimessa puhuessaan. Onneksi on kaikenmaailman lääkejauhoja, joita voi sekoittaa kuumaan veteen. Ne auttoivat eteenpäin.

Mietin tänään töissä, miksei kukaan ole keksinyt sellaista lääkettä flunssaan, joka poistaisi sen välittömästi – tai edes muutamassa tunnissa. Ehkä sitä omaa kroppaansa pitäisi kuitenkin kuunnella. Liian suurella vaihteella paahtaminen vie voimia, vastustyskyky heikkenee ja on pakko pysähtyä.

Nyt siis pysähdyn. Painun peiton alle ja pysähdyn. Huomenna maailma voi olla jo paljon kevyempi.