Mikä ihmeen West Coast Swing?

img_1564.jpg

West Coast Swing on tällä hetkellä yksi rakkaimpia harrastuksiani. Siinä yhdistyy tanssiminen, improvisoiminen ja hauskanpito ainutlaatuisella tavalla. Radiohittejä kuuntelee nykyään miettien, voisiko sitä westata ja Rihannan Diamond soi päässä non-stoppina aina tanssituntien jälkeen.

img_1530.jpg

Jollen ole ihan väärässä, West Coast Swing aloitti Suomen valloituksensa Tampereelta. Minäkin lähdin pari viikkoa sitten aamun ensimmäisellä junalla kohti Tamperetta, koska halusin nähdä omin silmin, onko Tampere todellakin Turkua suurempi West Coast Swing -kaupunki. No, olihan se. Tunnit olivat inspiroivia ja tunsin kehittyväni huimasti. Olen nyt tanssinut WCS:ää vuoden verran. Olen siis siinä oppimisen vaiheessa, jossa kaikki tuntuu uudelta ja jännältä, eikä mikään liian vaikealta tai turhauttavalta.

img_1532.jpg

Tanssimisessa tärkeintä on sopivat kengät. Nyt jo – vuoden jälkeen – päätin ostaa uudet tanssikengät. Yläkuvassa on kengät, joilla olen tähän asti tanssinut jokaista tanssia. Ne ovat oikein sopivat Lindy Hopin ja Boogie Woogien tanssimiseen, mutta West Coast Swingiä tanssiessa on etua, jos kengissä on korko ja erittäin joustava pohja.

img_1562.jpg

Tässä ovat uudet kenkäni. Huomatkaa, että tanssituntieni sukkamuoti ei kuitenkaan uusien kenkieni myötä muuttunut mihinkään! Tanssin yleensä joko farkuissa ja t-paidassa tai sitten t-paidassa ja hameessa. Hameen kanssa sentään käytän sukkahousuja. Kengät ovat tärkeimmät, muuten kannattaa pukeutua mahdollisimman rentoihin ja mukaviin vaatteisiin. En siis kuitenkaan vedä niitä kaapin tiukimpia farkkuja jalkaan lähtiessäni tanssituninlle.

img_1565.jpg

Testasin uudet kenkäni Omppuhotellin puulattialla. Sekin on tanssiharrastuksen tuoma täysin uusi näkökulma elämään: missä tahansa voi tanssia! Puhelimestakin voi ihan hyvin soittaa sen Rihannan Diamondin.

img_1563.jpg

Viikonlopun tanssikurssien yksi tärkeimmistä jutuista on tietenkin illalla järjestettävät tanssibileet. Ne olivat prameasti Konsun juhlatilassa. Bileet ovat hyvä paikka oppia sosiaalitanssia ja käydä pyytämässä kaikkia Suomen huippuopettajia tanssimaan. Harmillisesti vain aamun aikainen herätys vaikutti siten, että bileistä oli pakko paeta nukkumaan jo ennen puoltayötä.

lilyravintola.jpg

Illallispaikkamme lasku kertoo kaiken olennaisen. Yhtälöön lisäisin tietenkin vielä tanssin.

Kuvin, sanoin tai edes videoin on vaikea kuvata, millaista WCS:n tanssiminen on. Se on inspiroivaa, innostavaa, hauskaa ja jokaisen tanssijan omaa tulkintaa. WCS:ää kuvataan helposti flirttailevaksi lääppimistanssiksi, joka sopii yökerhoihin. Se ei kuitenkaan ole välttämättä sitä. Se voi myös olla hauskaa, herkkää tai villiä. Jokainen tanssi on tanssiparinsa tulkintaa toistensa liikkeistä ja tanssittavasta biisistä.

Linkitän tähän videon, jonka löysin Youtubesta haulla ”West Coast Swing Tampere”. Sitä katsoessa voi ainakin todeta, että WCS sopii hyvin myös päivänvaloon!

Suhteet Oma elämä Liikunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.