Paistattelua auringossa!

lilyparveke1.jpg

Aurinko paistaa minua kohti! On olemassa asioita, joita ei meinaa uskaltaa ääneen sanoa. Iskee pelko, etteivät ne toteudu, jos niistä liian paljon etukäteen huutelee. Sanon nyt kuitenkin: toukokuussa minulla pitäisi olla filosofian maisterin paperit ja toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Proffan kommentti ”kyllä tämä nyt alkaa olla valmis” luo uskoa siihen, että kyllä se gradu todellakin alkaa olla valmis. Sen lisäksi pitäisi vielä kahdesta tentistä päästä läpi. Siinä se sitten on. Vihdoin ja viimein.

Toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen kirjoitan yritykseen, jossa olen työskennellyt vuokratyöntekijänä vuosikaudet. Se on rahoittanut elämääni opiskelijana ja saanut minut tutustumaan aivan mahtaviin ihmisiin. Olen iloinen, että työpanostani arvostetaan ja siitä halutaan pitää kiinni.

img_1721.jpg

Tämä vuosi 2013 toi kyllä eteeni sellaisia asioita, joita en suunnitellut tai joita en osannut odottaa. Olin päättänyt lähteä kulkemaan aivan toiseen suuntaan, mutta yhtäkkiä tielleni ilmestyi parisuhde, valmistuminen ja työsopimus. Mitä seuraavaksi? Koira ja asuntolaina? Ehkä rivitaloasunto ja takapihalle muutama kili? No ei sentään! Jonkinlainen muuttokuume on kieltämättä iskenyt. Tällä hetkellä vaatimuslistani uuden asunnon suhteen on kuitenkin sen verran pitkä, että taidan joutua etsimään sopivaa asuntoa melko kauan.

img_1689.jpg

Taidan hetkeksi siis keskittyä paistattelemaan tässä auringossa. Pitäisiköhän hankkia oikein omat aurinkolasit? Niillähän saa vaikka miten hauskoja poseerauksia aikaan!

Suhteet Oma elämä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.