Ei laukku naista tee?

Olen löytänyt bloggaamisen perimmäisen tarkoituksen: varast..eikun siis toisten jutuista inspiroitumisen! Niinpä siis luettuani A. Sinivaaran kirjoituksen laukustaan totesin, että minun laukkuni ansaitsee oman kirjoituksensa.

Suomessa merkkilaukuilla koreilu ei ole kovin yleistä – ei ainakaan niissä piireissä, joissa minä pyörin. Italiassa niitä aitoja ja ei-niin-aitoja Gucceja sen sijaan näki kaikkialla. Kuulin tarinoita naisista, jotka tekivät viinitarhoissa kädet verillä töitä koko kesän voidakseen ostaa loppukesästä merkkilaukun. Itse kävin kavereideni kanssa lähinnä naureskelemassa luksuskauppojen ikkunoiden takana. ”Ai joku oikeasti maksaa noin rumasta laukusta noin paljon?!”

Eli ei, minä en näe minkäänlaista tarvetta kalliille merkkilaukulle. Useimmat niistä ovat mielestäni törkeän rumia. Myönnän kuitenkin sen, että oma laukkuvalikoimani ei ole sen tyylikkäämpi – lähinnä vain todella paljon halvempi. Olen koittanut välillä ostaa joihinkin juhliin nätimpiä laukkuja. Niissäkin kuitenkin on aina jotain vetoketjuja tai niittejä. Ne eivät siis ehkä mene nätin ja siron laukun määritelmään mitenkään.

Ylläolevassa kuvassa on se laukku, jota käytän päivittäin. Se sopii ihan hyvin töihin, ravintolaan, baariin, terassille – mihin vaan. Ostopaikka on kaikkien laukkujen aatelikauppa Varusteleka. Laukkua ostaessani kysyin kaveriltani: ”Oonko mä liian vanha ostamaan laukun, jossa on pääkallo?” ”Oliko toi vitsi?” kaveri kysyi. Päättelin vastauksesta, että pääkallolaukku sopii minulle ihan hyvin.

Piipunkrassista tehty koriste tarttui mukaani vappuna. Itseni tuntien se roikkuu siinä vielä seuraavanakin vappuna…

Kutsukaa minut siis juhliinne! Saavun nätissä mekossa, ja pääkallolaukku roikkuu olallani!