Täältä minä muutin
Olen nyt vähän yli kaksi kuukautta asunut yksikseni ja sisustanut uutta asuntoani. Kameraa tyhjätessäni vastaani tuli kuvia entisestä huoneestani. Asuin siellä melkein kaksi vuotta. Sisustus pysyi koko kahden vuoden ajan melko mitäänsanomattomana. Siihen oli toki syynä se, että enhän minä omassa huoneessani juuri muuta tehnyt kuin nukkunut ja kirjoittanut gradua.
Kommuuniasuminen oli mukavaa. Aina oli halutessaan seuraa ja kotona saattoi odottaa milloin minkäkinlainen yllätys. Se myös opetti tosi paljon kärsivällisyydestä ja sopeutumisesta. Taloudellisestikin se oli kannattavaa. Käytössä oli paljon neliöitä ja sauna.
Jotenkin sitä ei sitten vaan koskaan jaksanut panostaa oman huoneen sisustamiseen. Kai kommuunia aina ajattelee väliaikaisena asuntona. Me tosin remontoimme koko asunnon uusiksi ja muuttopäivänä uhosimme asuvamme siellä vielä kymmenen vuoden jälkeenkin. Eihän se niin mennyt. Kaksi vuotta samassa asunnossa tuntuu olevan maksimi aika.
Nykyistä asuntoani olen laittantu vähitellen sellaiseksi, josta ei tee mieli muuttaa pois. Kuvia laitan, kun kaikki on valmista. Elämäni ensimmäisen kerran voisin myös pitää ihan tupaantuliaisjuhlat!