Kaiken jälkeen olen onnellinen
Valmistujaisteni jälkeen lähdin seuraavana yönä kohti Kyprosta. Matkaseuralaiseni oli poika, jonka olin nähnyt korkeintaan neljä kertaa ennen reissua. Äkklähtö-matkaa varatessamme olimme tavanneet kerran. Totesimme vain, että toivottavasti emme ala vihata toisiamme. No emme alkaneet. Kaverin kaverit ovat yleensä ihan hyvä valinta matkaseuraksi.
Lämpö, meri, hyvä ruoka ja hyvä juoma aiheuttivat sen, että suurin osa viikosta meni joko rannalla tai aaltaalla maatessa. Sen lisäksi nukuin. Nukuin öisin ja nukuin päivisin. Rannalla nukkumisen jälkeen oli hyvä nukkua hotellilla päiväunet, että jaksoi lähteä illalla syömään. Tajusin vasta Kyproksella, miten älyttömän väsynyt ja stressaantunut olin ollut koko kevään ajan.
Alkuvuodesta en todellakaan ajatellut, että elämässäni tapahtuisi kevään aikana niin paljon muutoksia. Ainut tavoitteeni oli valmistua ja lähteä syksyllä Australiaan. Rakastuminen ja parisuhde muuttivat asioita. Päätin siirtää Australia-haaveitani, ottaa vakityön vastaan ja muuttaa pois kommuunista. Kokopäivätyö, gradun loppuun kirjoittaminen, viimeiset tentit, parisuhteessa elämisen opettelu ja muutto sattuivat kaikki samaan aikaan. Hierojani on todennut jälkikäteen, että olin siinä vaiheessa niin kireä, ettei edes päänahkani liikkunut.
Minulla oli vainoharhaisia ajatuksia, joissa pelkäsin yliopistoelämän jälkeistä aikaa. Pelkäsin, että yhtäkkiä huomaankin olevani yksin. Kaikilla kavereillani olisi oma elämä, johon en enää kuuluisi. Roikuin kiinni silloisessa parisuhtessani varmasti epäterveelläkin tavalla. Minua vain yksinkertaisesti pelotti, mitä kaikkien muutosten jälkeen tapahtuu. En osannut nähdä valmistumista uutena alkuna, vaan jonkin tärkeän aikakauden loppuna.
Parisuhteessa tapahtui niin kuin pelkäsinkin: se kaatui ja jouduin ottamaan kaikki päätökseni yksin vastaan. Olin tehnyt niin kuin aina neuvotaan: kulkenut siihen suuntaan, johon sydän ohjaa. Hain maisterinpaperit, sisustin asuntoni ja opettelin vähitellen uuteen elämääni. Iltaisin kirosin tunteet alimpaan helvettiin.
Nyt on vajaa kolme kuukautta siitä, kun yliopistoelämäni loppui. Minulla on kaunis ja ihana asunto. Minulla edelleen monta ystävää ja kalenteri täynnä aivan mahtavia harrastuksia. Ennen kaikkea minulla on vapaus tehdä mitä vaan. Kun tulen töistä kotiin, minun ei tarvitse miettiä, että jokin gradun kappale vaatisi viimeistelyä tai tentti lukemista. Vapaa-aikani on nyt todellakin vapaa-aikaa.
Kannatti seurata sydäntä, vaikka se pelotti enemmän kuin mikään muu oli pitkiin aikoihin pelottanut. Nyt voin onnellisena kuunnella Anssi Kelan Levotonta tyttöä ja fiilistellä Aurajoen kauneutta päivästä toiseen. Elämäni on hyvä juuri näin.