”Miksei se soita, vaikka se lupas?”

Kampaajalla ollessani luin Cosmopolitania. Siinä oli kysytty miehiltä, pitääkö yhden illan jutun jälkeen luvata soittaa, vaikka se ei tarkoittaisi mitään. Yksi vastaus jäi mieleeni:

”On vähintäänkin kohteliasta sanoa soittavansa. Parhaassa tapauksessa molemmat ymmärtävät, että se ei tarkoita mitään.”

Vai niin! Minulle ei kyllä koskaan ole kerrottu tästä kohteliaisuussäännöstä mitään. Väitän, että myös aika harva ystäväni on tästä säännöstä tietoinen. Olen nähnyt täällä Lilyssakin ainakin kahdela palstalla pohdintaa tästä aiheesta.

Yhdenkin kerran eräs poika antoi minulle täysin pyytämättä puhelinnumeronsa. Olisin olettanut, että hän vain lähtee ovesta ulos, mutta ilmeisesti kohteliaisuussääntöihin kuuluu puhelinnumeron antaminen. En tosin tiedä, oliko se oikea. Ei hän ainakaan koskaan siihen lähetettyyn viestiin vastannut. Miksi minulle annettiin numero, johon kukaan ei vastaa?

On kertoja, kun on luvattu soittaa. On kertoja, kun on luvattu tulla käymään. Lupausten jälkeen miehet ovat kadonneet kuin savuna ilmaan. Miksi on luvattu pitää yhteyttä, jos ei haluta pitää? Eikö voisi vain sanoa, että kiitos hei? En minä siitä olisi loukkaantunut.

Nyt tähän ikuisuuskysymykseen tuli siis vastaus. Jotkut miehet kuvittelevat, että se on kohteliasta. Haluaisin kuitenkin nyt korjata sen harhaluulon. Väitän, että naiset arvostavat sata kertaa enemmän rehellisyyttä kuin tyhjiä lupauksia. Kyllä naiset kestävät sen, että yhden illan jutut lähtevät ovesta, eivätkä palaa koskaan takaisin.

Voisiko tämän tiedon painaa johonkin lehteen, jota miehet lukevat? Nimimerkki Epämääräisiin yhteydenottolupauksiin pettynyt haluaisi todeta:

”Naisten mielestä on ihan ok, jos sä vaan lähdet ovesta ulos. Ei tarvitse valehdella soittelevansa jälkikäteen.”