En ole tekstiiliurheilija

Käyn lenkillä MicMacin housuissa, jotka on ihan oikeasti hankittu yläasteella. Kyllä vaan: yläasteella. Hyvin ovat palvelleet. Nyt alkaa toinen pulttu (eli lahje) vähän repeytyä ja suurin kauhistuksen kohteeni onkin se, että tehdäänkö MicMacin housuja enää? Tuo kangas on täydellistä kesälenkeille! Älkää siis hajotko vielä rakkaat teinihousuni!

Lenkkarini ovat myös todennäköisesti hankittu yläasteella. Niissä on varpaiden kohdalla jo pieni tuuletusaukko, mutta kyllähän ne nyt vielä hetken menevät. Eihän pohjakaan ole vielä lähtenyt irti. Tapanani on ostaa uudet kengät sitten, kun edelliset saa samalla reissulla heittää roskiin. Useampikin ystäväni on nähnyt, miten marssin kenkäkauppaan, valitsen kengät ja heitän jalassa olevat kenkäni roskiin.

Sen lisäksi ylläni oli tänään t-paita, jonka löysin ollessani viimeksi Teuvalla. Se on mintunvärinen Gsus Industriesin paita. Onko Gsus Industriesiakaan enää olemassa? Ainakin muistan joskus kuolanneeni kaupassa eräitä farkkuja, mutta en todellakaan malttanut laittaa niihin 80 euroa.

T-paidan päällä oli huppari, jonka olen löytänyt Osakuntien vaatteidenvaihtopäivästä. Se on mahtava huppari, jossa saa pujotettua peukalot hihasta läpi. Hieno löytö sekin.

En koe lenkkivaatetusta kovinkaan tärkeäksi, kun minulla on mahdollisuus juosta katselemaan merta. Merenrannalla ilta-auringossa varjon kallioon heittävä lenkkeilijä on kaunis asussa kuin asussa.

Kommentit

Tuula (Ei varmistettu)

Viimeinen lause -- en voisi olla enempää samaa mieltä!
Ja ysärilenkkivaatteet <3

Luminosa

No niinpä! Tekstiiliurheilu on täysin yliarvostettua!

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Jos istuu muutaman kerran viikossa 10min niin varsin hyvin voi istua, vaikka pehmustamattomalla jakkaralla. Kun istuu reilun tunnin useamman kerran viikossa, niin kummasti alkaa tekemään mieli parempaa tuolia.

Luminosa

Vieras Mies, Yritätkö vihjata, että teen niin lyhyitä lenkkejä, että voisin juosta ne vaikka avojaloin?

sanumaria

Ei se kait sitä tarkoittanut. Vaan sitä että uudet ja toimivat vermeet ovat kivammat kun 90-luvun t-paita. Been there done that. Ekan teknisen treenipaidan jälkeen ei oo ollut paluuta niihin yläasteaikojen t-paitoihin. 

Luminosa

sanumaria, En mä sitä epäile, etteivätkö ne olisi mukavammat. Ei vain anna luonto periksi ostaa uusia vaatteita, jos vanhatkin ovat vielä ehjät. Varsinkin noi housut ovat oikeasti tosi mahtavat, kun ne ovat just sopivan ohuet ja viileät. Lenkkarit ostan kyllä uudet, kun nuo hajoavat. Paitojen suhteen en oikein tiedä, kun mulla on huonoja t-paitoja ihan tarpeeksi, joita voin hyötykäyttää lenkillä. Samoilla paidoilla käyn myös tanssitreeneissä. Ainut huono puoli on se, että ne pitää aina käytön jälkeen pestä, mutta niin kai pitää kaikki muutkin paidat?

Luminosa

Mulla muuten on kaapissa yhdet lähes korkkaamattomat 2000-luvun verkkarit. En vain koskaan käytä niitä. Nimim. Olen vihannut verkkareita 90-luvulta asti.

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Kengät vaikuttaa eniten. Käyttämättömätkin kengät hapertuvat ajan kuluessa ja iskunvaimennus heikkenee. Lyhyillä lenkeillä tai aloittaessa ei sitä huomaa, koska muutenkin tuntuu hieman pahalta, mutta enemmän lenkkeilessä oppii tuntemaan eri kenkien erot.

Tekniset vaatteet pesen muutaman käyttökerran jälkeen. Hikiset paidat tuuletan ja alushousut pesen käytön jälkeen lavuaarissa. Puuvilla vaatteet eivä vaan kestä meikäläisen kulutusta vaan nukkaantuvat ja menettävät värinsä varsin nopeasti (aivan kuin siellä nyt jotain käytännö merkitystä olisi).

sanumaria

Juu, en mää tarkottanut että vanha = automaattisesti paskaa :) Mullakin on pari vaatekappaletta vuodelta miekka ja kypärä, enkä oo heittämässä pois ellei oo ihan pakko. Enkä ehkä sillonkaan.

Luminosa

Vieras Mies, No juu, se lenkkareiden ostaminen tulee eteen varmaan siinä vaiheessa, kun oikeasti jaksan juosta pitkiä lenkkejä. Nyt noi on vielä ihan ok. :) P.s. Mitä edes tarkoittaa nämä tekniset vaatteet? En mä tiedä vaatteista mitään. Just sen nukkaantumisen ja värin menettämisen takia suosin niitä vanhoja t-paitoja, kun niitä voi pestä jatkuvasti eikä käy surku, että nyt siinä meni taas yks hyvä paita liiallisen pesun takia pilalle.

Sanumaria, Joihinkin vaatekappaleisiin kiintyy - iästä huolimatta. :) Ei tän mun päivityksen tarkoitus ollut myöskään kritisoida uusia vaatteita. Mua vaan lähinnä huvitti, kun mietin, että miten heikosti olen panostanut vaatteisiini lenkkeillessäni. Varsinkin, kun viime aikoina olen kuullut ihmisten keskustelevan urheiluvaatteista. Niistä keskusteleminen on mulle yhtä hepreaa kuin mistä tahansa muista vaatteista keskusteleminen. :)

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Yleensä tekniset vaatteet ovat synteettisistä materiaaleista tehtyjä (nylonia, elastaania jne). Hengittävät puuvillaa paremmin, eivät hankaa kosteana/märkänä, kuivuvat nopeasti. Vaatteet voi nopeasti huuhdella käytön jälkeen jolloin niitä tarvitsee käyttää konepesussa harvemmin.

Luminosa

Tajusin, että onhan mulla tämmönen paita, jossa lukee "91 % polyamid/meryl 9% lycra". Samaa materiaalia lienevät ne verskatkin. Testataanpas tätä paitaa sitten aamulenkillä.

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Materiaali ei tietenkään takaa hengittävyyttä vaan enemmänkin se millainen itse kangas on.

Stretchtexmex (Ei varmistettu)

Hyviä kommentteja täällä. Olen huomannut sellaisen ällöttävän ilmiön, että varsinkin pyöräilijät ja hiihtäjät koettavat viimeistä rättiä myöten näyttää huippu-urheilijoilta joka ikinen jätkä. Sairasta. Lenkkeilyynkin näyttää iskevän sama ilmiö. Itse otan kaapista ne vanhat verkkarit, vaikka eripariset, jotka käteen sattuu. Tärkeintä lähinnä se, että on kunnolliset juoksukengät, ettei tule rasitusvammoja.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.