Itsensä myymisen vaikeus
Elämässä tulee vastaan useita tilanteita, joissa pitäisi osata myydä itseään. Ei riitä, että itse tietää olevansa aivan mahtava tyyppi. Se pitää osata kertoa myös muille.
Yksi esimerkki on työhakemukset. Joskus näkee työpaikkailmoituksen, jonka perusteella tietää, että työ olisi kuin itselle luotu. Kun kutsua haastatteluun ei tule, on pettymys suuri. Mikseivät he tajunneet, että minä olin heidän etsimänsä tyyppi?
Itseään pitää osata myydä myös muunlaisissa tilanteissa. Olen kokenut Couchsurfing-sivuston ongelmalliseksi. Siellä pitäisi vakuuttaa tuntemattomat ihmiset siitä, että olen upea tyyppi ja sovin heidän sohvalleen. Miten se onnistuu yhdessä lyhyessä viestissä?
Otan esimerkiksi myös teatteripiirit. Pitää osata myydä ja tyrkyttää itseään. Täytyy osoittaa, että minä olen upea ja mahtava. Olen pitänyt improvisaatioteatterista kovasti, koska siellä kukaan ei ole tähti. Improvisaatiossa kaikki ovat samassa liemessä ja auttavat toisiaan. Puhumattakana siitä, miten paljon rohkeammaksi se on minut opettanut.
En ole tainnut koskaan oppia kyynerpää-taktiikkaa tai perseennuolennan jaloa taitoa, koska olen ainoa lapsi. Ala-asteella asetuin yksin koko koulua vastaan kiusattujen puolelle, jos koin kiusaajien olevan väärässä. En ole koskaan esittänyt mitään mielipidettä toista ihmistä miellyttääkseni. En ole myöskään koskaan salannut mitään muka-noloa-faktaa itsestäni, että loisin paremman kuvan. Sen sijaan olen aina kuvitellut, että jos on luotettava ja hyvä ihminen, sitä arvostetaan. En ole enää niinkään varma.
Jokaisen pitäisi olla vähintään super-ihminen, jolla on kolme tutkintoa, lukemattomasti työkokemusta ja kymmeniä erilaisia, kehittäviä harrastuksia. Sen lisäksi pitäisi pyöriä useassa eri sosiaalisessa piirissä, kirjoittaa nettiblogia ja perustaa verkkocv. Super-ihmiset eivät ehkä koskaan nuku?
Miten me nukkumista rakastavat hauskat, mukavat ja fiksut ihmiset oikein voidaan myydä itseämme? Pitäisikö minun tulevissa työhakemuksissa mainita jokin seuraavista seikoista?
1. Olin kaksi viikkoa Venetsiassa kodittomana. Se oli aivan järkyttävän hirveä kokemus. En osannut maan kieltä, ja asunnon hankkiminen tuntui mahdottomalta. Suomeen palaaminen ei ollut vaihtoehto, koska en halunnut luovuttaa. Selvisin tilanteesta, joten koen selviäväni mistä tahansa.
2. Elin vajaan vuoden kämppisten kanssa, jotka aiheuttivat elämääni enemmän tuskaa kuin iloa. Sopeuduin tilanteeseen.
3. Haastattelin Emma-gaalassa punaisella matolla kulkevia ihmisiä. Minulla ei ollut etukäteen tietoa, keitä tulen haastattelemaan, joten haastatteluihin ei ollut mahdollista valmistautua. Sain kutenkin irti asioita, joita muu media ei siinä vaiheessa edes huomioinut.
4. Opettelin käyttämään InDesignia samalla kuin taitoin opiskelijajärjestömme lehden. En pelkää uusien ohjelmien opettelua. Tekemällä oppii. Tällä hetkellä opettelen valokuvaamista.
5. Olen stressannut yhden Backstreet Boys -konsertin ajan erään lehden taittoa. Tietokoneeni oli vanha ja hidas, joten pelkäsin sen hajoavan käsiini. Konsertti meni vähän ohitse, mutta lehdestä tuli kaunis.
6. Ratkaisen oma-aloitteisesti vastaani tulevat ongelmat, enkä odota muita avukseni. Pyydän kuitenkin apua, jos en selviydy ongelmista itse.
7. Minulla on yli 300 Facebook-kaveria, joista suurin osa todennäköisesti pitää minusta. Siitäkin huolimatta, että päivitykseni ovat välillä aika kyseenalaisia.
8. Olen järjestänyt kaksi aivan loistavaa opiskelijatapahtumaa: 90-luvun bileet ja karnevaalit. Molemmissa ihmisillä tuntui olevan hauskaa, ja opiskelijajärjestö jäi voiton puolelle. Pidän tapahtumien järjestämisestä todella paljon.
9. En ole koskaan ottanut krapulan takia sairaslomaa. Sairasloman ottaminen ei ole muutenkaan minulle helppoa. Hyvin voi kurkku kipeänä puhua puhelimessa kahdeksan tuntia.
10. En ole koskaan myöhästynyt yhdestäkään deadlinesta.
11. Eräs harjoittelupaikkani työntekijöistä sanoi, että olen piristänyt työpaikan ilmapiiriä.