Jälkeen Before Sunrisen

Tässähän kävi niin, että tapasin ystäväni töiden jälkeen Rennossa. Söin siellä ja join pari juomaa. Ruoka oli Rennossa älyttömän hyvää suomalaiseksi pubiruuaksi. Alkaa pelottaa, miten paljon hyviä puolia löydänkään siitä baarista. Vaikuttaa vanhenemiselta. Joku muu Turun baari olisi varmaan enemmän nuori ja enemmän cool?

No mutta kuitenkin. Ystävä lähti tapaamaan äitiään ja minä lähdin kotiin. Ajattelin ostaa punaviiniä, jotta voisin juhlistaa vapaailtaani. Ostin 1,5 litraa, koska oletin edes toisen avopuolisoistani olevan kotona. En halua vaikuttaa ilkeältä naikkoselta, jolla ei ole tarjota avopuolisoilleen viiniä.

Kumpikaan ei ollut kotona. Päädyin siis juomaan punaviiniä yksin ja katselemaan Before Sunrisea. Viini virtasi, ja elokuva eteni.  Ja voi kuinka ihanaa se oli!

Elokuvassa oli niin paljon sellaisia kohtia, jotka osuivat ja upposivat minun ajatusmaailmaani. Yhdessä kohdassa todettiin: ”Olen viettänyt monia hetkiä, joista olen ymmärtänyt, että ne ovat arvokkaita. On vain aina ollut sellainen tunne, että olisin halunnut olla niissä hetkissä jonkun muun kanssa.” Aivan! Niitä hetkiä on ollut. Hetkiä, jotka ovat kuin suoraan romanttisuuden käsikirjoista. Eikä niistä hetkistä ole silloin voinut nauttia ihan täydellisesti. Vika on ollut ehkä juuri siinä toisessa ihmisessä. Se ei ole sopinut juuri minulle.

Joten herää vain kysymys:

Missä on se mies, jonka voi tavata junassa ja jonka kanssa voi viettää taianomaisen yön missä tahansa kaupungissa?