Kenelle tätä blogia kirjoitan?

Lilyn toimitus listasi bloggaajan 10 käskyä. Se sai pohtimaan, miksi kirjoitan tätä blogia.

Koko blogi syntyi täysin hetken mielijohteesta. Ensimmäisessä päivityksessä taisin todeta, että en aio julkaista täällä kuvia. Hah. Siitä ajatuksesta luovuin aika nopeasti. Totuushan on se, että kuvat ovat mielenkiintoisia. Haluan toki silti uskoa, että pelkkä tekstikin voi olla mielenkiintoista.

Alunperin varmaan ajattelin, että kirjoitan tätä blogia muille ihmisille. Sittemmin olen alkanut kirjoittaa tätä yhä enemmän itselleni. Haluan kirjata ylös ajatuksia ja muistoja, jotka tuntuvat merkittävältä minulle itselleni. Tämän takia kuvienkin julkaisemisesta tuli tärkeää.

En kuitenkaan kirjoita tätä blogia vain itselleni. Olenhan aina halunnut, että minun tekstiäni luetaan. Se vaihtelee kuitenkin aika paljon, miten paljon kuvittelen ulkopuolisten saavan mistäkin päivityksestäni irti. Se ehkä onkin tämän blogin suurin ongelma. Tässä ei ole mitään muuta punaista lankaa kuin minä.

Toisaalta olen aina ajatellut, että HIM:n Sweet Pandemonium -biisi kuvaa minun tapaani elää. Olisi varmaan pitänyt nimetä tämä blogi sen biisin mukaan. Minua huvitti suuresti, kun Antti Tuisku levytti biisin nimeltä Kaunis Kaaos.

Sitä kai tämä koko blogi on. Palasia suloisen sekasorron ja kauniin kaaoksen keskeltä.

Tällä hetkellä minua väsyttää ja hivenen ärsyttää. Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin hyvin onnellinen, sillä tämä viikko on ollut aivan mahtava musiikkiviikko! Maanantaina olin katsomassa reggaeta, torstaina punkkia ja eilen David Garrettia. Kaikki olivat omalla tavallaan aivan loistavia!

Olen iloinen myös siitä, että vietän tämän viikonlopun töiden parissa. Se tarkoittaa rahan ansaitsemista ja rahan säästöä. Kerrankin minulla on aikaa olla viikonloppuna töissä.

Suhteet Oma elämä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.