Kissan kiima-aika

lilykissa1.jpg

Viime yönä klo 4-5 välillä kissa alkoi mouruta. Ihmettelin, että onko sille sattunut jotain. Enhän tiedä kissoista mitään. Olen vain päätynyt asumaan sellaisen kanssa. Huomautan siis, että kissa ei ole minun, joten en ole täysin vastuuton ihminen. Olin yksin kotona, joten soitin paniikissa kissan omistajalle. Omistaja pyysi tutkimaan kissan jalat, koska kerroin kissan nostelleen jalkoja omituisesti. Jaloissa ei ollut mitään.

Pidin kissaa sylissä melkein tunnin, jonka jälkeen se rauhoittui. Tänään aamulla mouruaminen, hellyydenkipeys ja itsensä kaikkialle hinkkaaminen jatkui. Kissalla taitaa siis olla melko vahva pariutumistarve. Ja tämän takia minua pidettiin hereillä!

Helpotus tuotaneen kissalle ulkomailta asti. Jotkut asiat ovat kissojen elämässä paremmin järjestetty kuin ihmisten. Kelpaisi minullekin jokin kotiinkuljetettu kolli ulkomailta.

Suhteet Oma elämä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.