Luminosan lihapullat
Ah, kuinka sointuva nimi lihapullille!
Italialaisten lempikysymys on: ”Mitä te syötte Suomessa? Mikä on teidän tyypillinen ruoka?”
Siihen sitten yleensä sönkötän jotain: ”No en mä tiä, lihapullat kai, mutta sekin on oikeastaan ruotsalainen ruoka. En mä tiä. Suomalaiset syövät perunaa. Peruna se tyypillinen ruoka sitten kai on.”
En ole mikään innokas ruuanlaittaja. Yleensä en tee kahta kertaa samanlaista ruokaa. Lihapullille olen kuitenkin ajan myötä saanut kehitettyä sen verran toimivan reseptin, että päätin jakaa sen täällä.
Luminosan lihapullat
800 grammaa jauhelihaa
2 purkkia tuorejuustoa (maustamatonta tai maustettua)
2 kananmunaa
puoli purkkia pestoa
paketillinen fetaa
Ei muuta kuin ainekset sekaisin, pallot pyöreiksi ja uuniin. Kuten arvata saattaa, pullat sisältävät sen verran rasvaa, että kannattaa olla varovainen, ettei rasva leviä uunipelliltä kaikkialle.
Ajattelin ottaa kuvan lihapullista ja muusista, mutta ymmärsin, että kaikki tietävät, miltä ne näyttävät. Minun lihapullani eivät tosin koskaan palloilta näytä. Ne voivat palloina uuniin mennä, mutta takaisin ne tulevat ihan jonain muina.