Olisipa treffit?

Tämä kevät on hassua aikaa. Hormonit pyörittävät ajatuksia, ja välillä miettii, että olisipa kivaa olla rakastunut.

Kävelin tänään Aurajoen rantaa pitkin kaupungille. Kevätaurinko paistoi kauniisti, ja Olavi Uusivirran Elvis istuu oikealla -levy soi korvissani. Siinä oli tiivistettynä täydellisen onnellisuuden hetki.

Mietin teatterisillalle kävellessäni, että olisipa mukava mennä jonkun kanssa treffeille. Voisi kiivetä jonnekin ylös, avata pullon punaviiniä, tuijotella toista silmiin ja parantaa maailmaa sana kerrallaan.

Siinä tilanteessa ei haittaisi, vaikka viini juotaisiin pahvimukeista tai vähän paleltaisi. Eihän se vielä kesä sentään ole. Syksy ja kevät ovat vuoden parasta aikaa. Pidän auringosta, joka valaisee, mutta ei ole polttavan kuuma.

Ei minulla ole kiire kesään. Eikä minulla ole kiire treffeillekään. Tarkemmin ajateltuna kalenteri on ihan täynnä ihmisiä, jotka ovat ihan parhaita. Ei minulla ole aikaa tutustua uusiin ihmisiin.

Ajatus sitoutumisestakin ahdistaa.

Jos voisi vain vähän silmiin tuijotella ja parantaa maailmaa?