Sairaslomalla

Flunssani päätti sitten olla sen verran sitkeä, etten kyennyt puhumaan asiakkaiden kanssa. Kommunikointia häiritsi jonkin verran se, että koko ajan yskitti tai ääni meinasi kadota. Vartin työkokeilun jälkeen päädyin loppupäiväksi sairaslomalle.

Sairaslomalla olosta tulee aina jotenkin tyhmä olo ja huono omatunto. Siitäkin huolimatta, että tämä on toinen sairaslomapäiväni kuluneen vuoden ajalta.

Olen aina ajatellut, että korkea työmoraali on suomalaisten perusominaisuus. Kaikki siirtävät sairaslomalle jäämistä viimeiseen asti. Tajusin olevani väärässä, kun luin tämän City-lehden artikkelin.

2007 vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan (löytyy yllä olevasta artikkelista):

”15–20 % sairauslomista ei johdu työkykyä alentavasta sairaudesta, vaan valehtelusta, oireiden liioittelusta tai sairausloman väärästä tulkinnasta.”

Nyt ei enää riitä, että potee huonoa omaatuntoa sairastumisesta. Pitää myös pelätä sitä, että työnantaja tai työkaverit kuvittelevat sairaslomalla olevan olevan valehtelija. Kylläpäs sairastavan taakka on suuri!

Loppupäivän aion viettää Finrexinin, appelsiinien, omenoiden ja leffojen parissa peiton alla. Ehkä sitä huomenna jo taas pystyy puhumaan.

Suhteet Oma elämä

Kuva kotoa & Laulu lempialbumilta

19. Täällä minä asun

lilyhuone.jpg

Tässä on kuva makuuhuoneestani. Erityisen suloiseksi tämän kuvan tekee se, että vesipullo on asetettu esteettisesti stereoideni päälle. Lakanat ovat uudet ja ihanat. Samoin cd-telineet. Vihdoin minulla on tilaa kaikille levyilleni! Tai siis kaikille, jotka on täällä Turussa. Ehkä pitäisi tuoda ne ysärilevyt Teuvalta tänne. Luettavana oleva John Irvingin kirja on hämmentävä.

 

19. a song from your favorite album

En tiedä, onko Placebon Black Market Music lempialbumini, mutta se tuli ensimmäisenä mieleeni. Kuuntelen musiikkia lähinnä muutenkin albumi kerrallaan. Pidän albumeita yhtenäisinä kokonaisuuksina, jotka pitää kuunnella alusta loppuun.

 

Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

Suhteet Oma elämä