Minun täytyy myöntää, että en pidä Ranskasta – tai oikeastaan Ranska voisi varmasti olla ihan mukava paikka ilman ranskalaisia. En ole tosin koskaan käynyt Ranskassa. Ranskalaisia olen sen sijaan tavannut – muutamia.

Inhoni ranskalaisia kohtaan aiheuttaa identiteettikriisin. Pidänhän itseäni muuten suvaitsevaisena ihmisenä.

Suurin syy sille, miksi en pidä ranskalaisista on se, että asuin yhden ranskalaisen neidon kanssa kuukauden hyvin pienessä makuuhuoneessa aloittaessamme vaihto-opiskeluvuottamme Italiassa. Tämä neito oli valehtelematta hirvein ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Hän valitti jokaisesta asiasta, jota tein. Hän totesi, että englantiani ei voi ymmärtää. Hän sulki minut tahallaan sosiaalisen piirin ulkopuolelle. Hän teki minusta ihmisen, joka oli sosiaalisesti lahjaton ja valitti kaikesta.

Onhan se täysin hölmöä tuomita koko kansa yhden mätäpaiseen perusteella! Tapasin Italiassa asuessani myös toisen ranskalaisen tytön. Hän oli aluksi kuin pelastava enkeli, joka piristi minua kodittomuuden aiheuttamassa ahdingossa. Jonkin ajan kuluttua hän vain lakkasi pitämästä minuun yhteyttä. En voinut ymmärtää sitä.

Tämän lisäksi ranskalainen viini (ok, maistoin sitä kulttuuripääkaupunkiviiniä) on pahaa. Ranskalainen siideri on pahaa. Lindy Hopin alkeissa ranskalainen mies oli ainoa, jonka viemistä en kertakaikkiaan osannut seurata.

Ja miksi ihmeessä ranskalaiset suhtautuvat niin ylimielisesti englannin kieleen? Eikä se Pariisikaan (elokuvien perusteella) niin kovin ihmeelliseltä näytä. Kauniita kaupunkeja on Eurooppa täynnä.

Aivan. Asenteessani on vikaa. Pyydänkin siis apua. Haluan päästä yli tästä Ranska-rasismistani.

Kertokaa minulle hyviä asioita Ranskasta! Avatkaa silmäni Ranskan kauneudelle!