”En oo rasisti, mutta…”
Facebookissa alkoi kiertää lumivyöryn lailla tämä todella hyvä artikkeli:
Artikkeli sai jälleen kerran ajattelemaan sitä, miten kapekatseinen ja sisäänpäin lämpiävä maa Suomi on. Kerroin Facebook-linkkaukseni yhteydessä, että reilu viikko sitten törmäsin baarin vessassa thaimaalaiseen naiseen. Nainen itki ja kysyi minulta ja ystävältäni, miksi suomalaiset miehet ovat niin ilkeitä. Hän on asunut Suomessa vuoden, ja koko ajan miehet tulevat kyselemään, myykö hän seksiä. Sanoimme naiselle jotain lohduttavaa ja hän halasi meitä. Minulle tuli kuitenkin koko illaksi järkyttynyt ja surullinen olo naisen puolesta. Onko Suomessa todella tuollaista?
Keskustelu aiheesta jatkui pöytäseurueessani ja sain kuulla, että kyseiseen baariin ei yleensä päästetä sisään suuria ulkomaalaisjoukkoja – varsinkaan mustia. Sen takia, koska baarin kanta-asiakkaat alkaisivat kuitenkin haastaa riitaa. Näin meillä Suomessa toimitaan. Eristetään ulkomaalaiset muualle, jotta suomalaiset eivät ala haastaa riitaa. Taisi olla viimeinen kerta, kun kyseisessä baarissa itse käyn.
Joulupäivänä luonani oli kylässä kaksi yhdysvaltalaista. He totesivat, että suomalaiset sanovat heille jatkuvasti vihaavansa heidän maataan. Siinähän onkin mahtava tervetulotoivotus. ”Tervetuloa Suomeen! Yhdysvallat ovat perseestä btw.” Antaa varmasti sen kuvan, että tämä on hieno maa.
Aika usein joku suomalainen toteaa: ”En oo rasisti, mutta..” ja sen jälkeen lause jatkuu jollain rasistisella toteamuksella. Kyllä, olet sinä rasisti.
Aloin miettiä, miten paljon itse edesautan tietynlaisten stereotypioiden ja ennakkoluulojen kasvamista. Jaksan aina muistuttaa, miten en pidä ranskalaisista. Jotenkin pidän sitä hauskana vitsinä, vaikka oikeastihan se on julmaa. Mikä oikeus minulla on tuomita koko kansa omien ennakkoluulojeni takia ja vielä levittää sitä ennakkoluuloa?
Omat vitsit ja ennakkoluulot voivat vaikuttaa mitättömiltä, mutta ne ovat kuitenkin yksi osa rasismia. Ehkä tästä eteenpäin voisin keskittyä kertomaan hyvistä kokemuksistani. Siitä, miten eräs ranskalainen tyttö oli vaikeana aikana minulle suuri tuki ja turva. Miten hänen seuransa auttoi minua jaksamaan tilanteessa, jossa olisin halunnut vain paeta takaisin kotiin. Miten eräs palestiinalainen mies pelasti minut ja ystäväni Vilnassa tarjoamalla meille majoituksen, ruokaa ja korvaamattoman opaskierroksen. Miten lukemattomat erimaalaiset ihmiset ovat jakaneet tarinoitaan ja kokemuksiaan kanssani ympäri Euroopan.
Minäkin haluan olla osa monikulttuurista ja suvaitsevaista maailmaa. Haluan, että suomalaisuudellani voin tuoda keskusteluihin ja kohtaamisiin jotain positiivista. En halua olla se stereotyyppinen ujo, kylmä ja hiljainen suomalainen, joka ei puhu mitään ennen kuin vodka on antanut tarpeeksi rohkaisua.
