En ole tekstiiliurheilija

img_0296.jpg

Käyn lenkillä MicMacin housuissa, jotka on ihan oikeasti hankittu yläasteella. Kyllä vaan: yläasteella. Hyvin ovat palvelleet. Nyt alkaa toinen pulttu (eli lahje) vähän repeytyä ja suurin kauhistuksen kohteeni onkin se, että tehdäänkö MicMacin housuja enää? Tuo kangas on täydellistä kesälenkeille! Älkää siis hajotko vielä rakkaat teinihousuni!

Lenkkarini ovat myös todennäköisesti hankittu yläasteella. Niissä on varpaiden kohdalla jo pieni tuuletusaukko, mutta kyllähän ne nyt vielä hetken menevät. Eihän pohjakaan ole vielä lähtenyt irti. Tapanani on ostaa uudet kengät sitten, kun edelliset saa samalla reissulla heittää roskiin. Useampikin ystäväni on nähnyt, miten marssin kenkäkauppaan, valitsen kengät ja heitän jalassa olevat kenkäni roskiin.

Sen lisäksi ylläni oli tänään t-paita, jonka löysin ollessani viimeksi Teuvalla. Se on mintunvärinen Gsus Industriesin paita. Onko Gsus Industriesiakaan enää olemassa? Ainakin muistan joskus kuolanneeni kaupassa eräitä farkkuja, mutta en todellakaan malttanut laittaa niihin 80 euroa.

T-paidan päällä oli huppari, jonka olen löytänyt Osakuntien vaatteidenvaihtopäivästä. Se on mahtava huppari, jossa saa pujotettua peukalot hihasta läpi. Hieno löytö sekin.

En koe lenkkivaatetusta kovinkaan tärkeäksi, kun minulla on mahdollisuus juosta katselemaan merta. Merenrannalla ilta-auringossa varjon kallioon heittävä lenkkeilijä on kaunis asussa kuin asussa.

img_0300.jpg

Hyvinvointi Liikunta

Maanantai on aina uuden alku

img_0295.jpg

Maanantai on aina se päivä, kun haluaa pyyhkiä viikonlopun rellestyksen pois mielestään ja avata uuden lehden elämässään.

Tällä viikolla juoksen enemmän kuin viime viikolla. Tällä viikolla kirjoitan enemmän gradua kuin viime viikolla. Tällä viikolla etsin elämääni uusia haasteita enemmän kuin viime viikolla. Tällä viikolla kirjoitan mielenkiintoisempia blogi-päivityksiä. Tällä viikolla kyselen ystäviltäni enemmän kuulumisia. Tällä viikolla tuhlaan vähemmän rahaa. Tällä viikolla syön terveellisemmin. Tällä viikolla sitä ja tätä.

Tänä maanantaina olen jo siirtänyt aamulenkkisuunnitelman iltalenkiksi ja gradu-tiedoston sijaan päättänyt, että tämän blogin on pakko saada kuva kahvimukista ja läppäristä.

Niin paljon kuin maanantain haluaisi aina olevan uuden, terveemmän elämän alku, on se useimmiten uusi alku sille, miten epämiellyttäviä asioita voi siirtää aina vain eteenpäin.

Suhteet Oma elämä